2271

Maaret Elijärvi

Keski-Suomen hyvinvointialue, Jyväskylä
markkinointipäällikkö, MBA, 48

Ensikertalaisena aluevaaleissa - asiat & teemat hukassa. Maalaisjärki on silti tallella. Kaikkea ei tarvitse tietää, mutta pitää osata kysyä, kyseenalaistaa sekä vaatia perusteita. Tässä olen hyvä. Puhun ja kysyn paljon, aina, mutta osaan myös kuunnella. En halua pelkästään kuunnella omaa ääntäni.

Perheeseeni kuuluvat kaksi lasta, aviomieheni sekä erittäin paljon arjessa auttava äitini . Lapsiperheenarki on siis minulle tällä hetkellä hyvin tuttua.

Olen kuulunut useamman vuoden Tikkakosken kyläyhdistykseen, mutta olen tänä vuonna vetäytymässä tästä porukasta, antaen tilaa uusille innokkaille. Vedän Tikkakosken partiossa Sudenpenturyhmää Pandat (kahden muun Akelan kanssa) ja kuulun lisäksi aktiiviseen Liinalammin vanhempaintoimikuntaan.

Viihdyn moottorisahan kanssa rankametsässä. Polttopuita on tullut tehtyä aika monta mottia niin kirveellä kuin halkomakoneillakin. Työ- ja kotistressi poistuukin parhaiten metsän rauhassa.

Vaaliteemat

Kuntapalvelut kaikkien saatavilla

Tikkakoskella asuvana ns. entisen maalaiskunnan asukkaana, haluan pitää kaikki Jyväskylän kaupungin alueet yhtä elinvoimaisena. Eriarvoisuutta kun on viime aikoina ollut niin palveluiden kuin kaupungin rakentamisenkin suhteen.

Hyvänä esimerkkinä täysin toimivaa lähikoulua on haluttu lakkauttaa niin Liinalammilla kuin Kuohullakin. Kyseisiltä alueilta viedään suorilta perheille yksi tärkeimmistä muuttokriteereistä, lähellä sijaitseva, turvallinen koulu.

Herää kysymys milloin muita alueen palveluita halutaan lakkauttaa, kuten toimivaa terveysasemaa. Laboratoriopalveluista nipistettiin jo kahdesta päivästä toinen pois. Nyt tarjolla on enää yksi päivä. Pistää miettimään ...