2277

Sari Hovila

Keski-Suomen hyvinvointialue, Joutsa
palveluvastaava, 52

Olen valmistunut ensin sairaanhoitajaksi ja olen tehnyt sairaanhoitajan työni akuuttityössä keskussairaalan teho-osastolla. Myöhemmin suoritin ylemmän ammattikorkeakoulun johtajuusopinnot ja pedagogiset opinnot ja niiden pohjalta olen toiminut opettajana ja asiantuntijana sairaalamaailmassa.
Puolitoista vuotta sitten aloitin esihenkilönä erikoissairaanhoidossa ja tämän työn aikana olen suorittanut johtajuuden opintoja avoimessa yliopistossa.

Olen ollut kolme-neljä kautta mukana kunnan poliittisessa päätöksenteossa kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston jäsenenä. Olen ollut ennen hyvinvointialuetta Joutsan perusturvalautakunnan puheenjohtaja sekä Keski-Suomen pelastuslaitoksen johtokunnan puheenjohtaja.
Tällä kaudella olen ollut Joutsan kunnanhallituksen jäsen. Hyvinvointialueella olen valtuuston jäsen sekä aluehallituksen varajäsen sekä sisäisen tarkastuksen jaoston jäsen.

Vaaliteemat

Hyvä, turvallinen arki lähellä ihmistä

Asutaan missä tahansa niin palvelut pelaavat

Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut toimivat alueellisesti hyvin

Silloin kun näitä tarvitaan niin apu on lähellä

Aktiivinen poliitikko

Käyn kokouksissa, käytän ääntäni ja poissaollessani varajäsen hoitaa kokouksen