30 v sitten olin tapaturmassa, joka aiheutti neliraajahalvauksen. Sairaalajakso oli pitkä. Monet silloin tapahtuneet asiat, joita kohtasin, saivat mieleni sisuuntumaan.
Halusin päästä vaikuttamaan päätöksien tekoon. Minut äänestettiin kaupunginvaltuustoon vuonna 2000.
Tämä voimakas tahto on vain vahvistunut kokemuksieni karttuessa.
Olen ollut kotihoidon asiakkaana koko vammaisaikani. Olen kohdannut hoitajia yli 600. Laborakokeissa olen ollut n 250 kertaa jne. Minut on leikattu viidesti. Kokemusta ja näkemystä terveysalalta on paljon.
Haluan kokemuksieni pohjalta tuoda päätöksiin järkeä ja oikeudenmukaisuutta.
Kaikentasoiset ennaltaehkäisevät toimet ovat saatava uudelle tasolle. Tämä vaatii asennemuutosta. Toimintamahdollisuuksia on hyödynnettävä paremmin. Mitä aiemmin vaivoihin ja sairauksiin puututaan, sitä vähemmän uppoaa rahaa erikoissairaanhoitoon. Inhimilliset kärsimykset vähenevät, monien mieli paranisi sekä alueen maine saisi uuden paremman tason.
Kannatan omalääkärimallia.
Hallintoa on tarkasteltava ja järjestettävä uuteen järkevämpään malliin. Luottamuselinten määrää on vähennettävä. Luottamuspaikkojen määrää on karsittava. Puolueiden ryhmille maksettava vuosikorvaus on poistettava.
Henkilökuntaa on kuunneltava arjen toimissa.
Ylin johto ei ymmärrä riittävästi mitä tapahtuu asiakaspinnassa.
Vammaisten saama kohtelu on keskimäärin romahtanut nopeasti. Liikkuminen, henkilökohtaiset avut, asunnon muutostyöt ja esimerkiksi tulkkipalvelut ovat olleet poistolistalla isolla moukarilla! Alueella tasavertainen kohtelu ei toteudu. Vammaisten arki on muserrettu! Tähän haluan saada aikaan uuden asenteen!