2168

Hannu Heikkilä

Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Hollola
kunnallisneuvos, eläkeläinen, 73

Asun Hollolassa Hämeenkosken kirkonkylällä yhdessä puolisoni Päivin kanssa. Perheemme kaksi poikaa ovat jo aikuisia ja heillä on kuusi kouluikäistä tyttöä. Nuoruudessani opiskelin Päijät- Hämeen maatalousoppilaitoksessa Lahdessa ( nykyinen Salpauksen Asikkalan yksikkö),josta valmistuin maanviljelys-koneteknikoksi, valmistuttuani sain työnjohtajan paikan samasta oppilaitoksesta.Tuo elämänvaihe kesti kaikkiaan yhdeksän vuotta, sen jälkeen aloitin itsenäisenä yrittäjänä Päivärinteen puutarhan merkeissä tomaattia ja kurkkuja tuottaen. Nyt seniorivaiheessa minulla on riittävästi aikaa ja jo kokemusta hoitaa yhteiskunnallisia asioita.
Nykyisen valtuustokauden aikana olen Hollolan valtuuston 1.vpj tarkastuslautakunnan jäsen sekä muutamia ylikunnallisia tehtäviä kuten esim. Päijät- Hämeen liiton hallituksen varajäsen.
Olen saanut kunnallisneuvoksen arvonimen, vuoden yrittäjä - palkinnon,
sotilasarvoni on vääpeli.
Harrastan valtuustotyön lisäksi Lions- toimintaa , metsästystä, kalastusta , raviurheilun seuraamista , olen myös mukana suomenhevoskimpassa (Reteri) ,sekä talkoilua seurojentalo Seuralan hyväksi.
Hämeenkosken kunnan aikana olin kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajana. Hollolassa olen ollut kunnanhallituksessa ja nyt tämän kauden valtuuston 1. varapuheenjohtajana. Oletan, että minulla on riitävä kokemus ja kyky hoitaa valtuustopaikan tuomia asioita alueemme ja Päijät- Hämeen parhaaksi.

Vaaliteemat

Vastuullisesti

Kokemus yhteisten asioiden hoidosta tuo tietyn varmuuden sekä vastuullisen otteen päätöksenteon pohjaksi. Minusta esim. vanhusten hoito ei kaikilta osin ole hoidettu vastuullisesti, tarvetta on hoivapaikkojen lisäämiseen. Liikkuvien palvelukokonaisuuksien toteuttamista pidän tärkeänä erityisesti niille kylille ja alueille, joista on pitkät etäisyydet palvelukeskuksiin.

Yhteistyöllä

Tunnen varsin laajasti alueemme päättäjiä, mikä helpottaa asioiden yhteistä hoitoa. Myös SOTE-alueen johdon henkilöitä tunnen joten pystyn heti tehokkaasti toimimaan jos minut valitaan aluevaltuustoon.
Toivon voivani olla myös sinun edustajasi alueellamme.

Tuloksellisesti

On pystyttävä hoitamaan SOTE-alueen talous siten ettei jouduta valtion pakko- ohjaukseen ja sitäkautta liitettäväksi johonkin muuhun SOTE-alueeseen.
Toiminnan hyvä taso ja saavutettavuus on alueen asukkaiden etu.