2217

Kaarina Suhonen

Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Lahti
osastonhoitaja, sairaanhoitaja YAMK, 55


Olen lähtenyt mukaan politiikkaan oman elämänkokemuksen, perhetilanteen ja työelämän kannustamana. Kuntapolitiikassa olen ollut pitkään mukana Lahden valtuustossa ja nyt ensimäistä kautta mukana myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuutettuna.

Olen työskennellyt sairaanhoitajana sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa, mikä on antanut hyvän pohjan näkemään palveluiden toimivuutta ja haasteita. Lisäksi lähipiirissäni on myös ollut elämänvaihe, jossa julkisilla palveluilla on ollut suuri merkitys.

Kolmen lasta ovat kasvaneet jo täysi-ikäiseksi, mutta edelleen lasten ja nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntä. Myös isovanhempien viikoittainen auttaminen antavat hyvän näkemyksen ikäihmisten palveluiden toimivuudesta.

Harrastuksiini kuuluvat kuntoliikunta, vapaaehtoinen maanpuolustyö ja kuntapolitiikka.

Olen toiminut myös Naisten Valmiusliiton pääsihteerinä, jonka tehtävänä on edistää naisten varautumis- ja turvallisuusosaamista. Tällä hetkellä olen osastonhoitajana Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Vaaliteemat

1. Edistää matalan kynnyksen lähipalveluita ja toimivia palveluprosesseja.

Perustason palveluihin pitää päästä nopeasti ja hoitoketju pitää toimia, jotta asiakkaan tilanne ei pääse heikkenemään ja monimutkistumaan. Moniammatillinen yhteistyö ja sähköisten järjestelmien pitää tukea sujuvaa palvelukokemusta.

2. Tukea päätöksilläni hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

Julkisella sektorilla työvoiman riittävyys ja henkilöstön osaaminen sekä hyvinvointi ovat avainasemassa. Osaavaa henkilöstöä tulee kannustaa ja palkita kehittämään työtään. Myös koulutukseen pitää resurssoida ja mahdollistaa tutkimushankkeita.

3. Puolustaa maakunnallisesti kattavaa palveluverkostoa

Maakunnassa tulee olla kattava pelastuspalveluiden verkosto ja jokaisessa kunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Kuntalaisten tarpeet on kuultava myös palveluja järjestettäessä. Palvelut toteutetaan yhteistyössä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa.