Olen 56 -vuotias Sysmästä kotoisin oleva vanhempi rikoskonstaapeli (talousrikostutkija). Heinolassa olen asunut yli 25 vuotta ja lähes koko tuon ajan olen ollut politiikassa mukana.
Kokemusta on kertynyt eri lautakunnista, kaupunginvaltuutettu olen ollut kaksi viimeistä kautta, nyt myös kaupunginhallituksen jäsen sekä valtuustoryhmän puheenjohtaja. 2021 sain kutsun Osuuskauppa Hämeenmaan hallintoneuvoston jäseneksi. Eduskuntavaaleissa olen ollut ehdolla 2019 ja 2023. Toimin työpaikkani Hämeen poliisilaitoksen pääluottamusmiehenä.
Harrastan pyöräilyä, kävelyä, punttisalia, luonnossa liikkumista ja auttelen veljen maatilalla kesäisin lähinnä peltotöissä.
Olen tottunut perehtymään asioihin huolella jo työnikin puolesta. Haluan tehdä tolkun päätöksiä tiedon kautta, en "musta tuntuu" -menetelmällä. Oikeudenmukaisuus on minulle itsestäänselvyys.
Heinola ja hyvinvointialue tarvitsee päättäjäksi tähän maailman aikaan tällaisen vastuulliseen taloudenpitoon, turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen orientoituneen tolkun poliitikon.