Olen Aino-Riikka Simula, tuttavallisemmin Aiski, pirkanmaalainen äiti, yrittäjä/osakas, kasvatustieteiden opiskelija ja kunnanhallituksen jäsen.
En lähtenyt politiikkaan politiikan takia. Lähdin korjaamaan epäkohtia, kehittämään jo olemassa olevia asioita sekä toisaalta puolustamaan jo olemassa olevaa arvokasta.
Minulle politiikassa ja elämässä ylipäätään tärkeintä on arvot. Se, että poliitikko tietää tasan tarkkaan ja tismalleen omat arvonsa ja uskaltaa rohkeasti ja päämäärätietoisesti ajaa arvojensa mukaisia päätöksiä osaksi yhteiskuntaa, on ensiarvoisen tärkeää.
Arvot ja rohkeus määrittelevät lopulta, miten ihminen toimii olivatpa puheet mitä tahansa. Minulle tärkeimpiä arvoja ovat oikeudenmukaisuus, perhe, aitous, ihmisenä kehittyminen, periksiantamattomuus sekä terveys.
Lapsettomuushoitojen saavutettavuuden haasteet on saatava ratkaistua. Ja keskenmenoihin riittävää tukea.
Nykyistä laajemmat perhesuunnittelun, parisuhteiden tukemisen ja hedelmällisyystietoisuuden palvelut on oltava nuorten aidosti saavutettavissa ennen äitiys- ja vanhempainneuvoloiden asiakkuuksia.
Liian moni lapsia toivova perhe, jää vaille toivomaansa lapsilukua. Puolustan erilaisten perheiden ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista niin palveluiden järjestämisen kuin hyvinvointialueen työnantajan roolissa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ilta-aikoja neuvollaan tai entistä joustavampaa työnantaja politiikkaa.
Osaava ja motivoitunut henkilöstö on avain asemassa palveluiden kehittämisen ja toimivuuden osalta. Toimiva ja arvostava työelämä on kokonaisuus.
Julkisen sektorin työnantajien on kyettävä kehittämään työoloja, jotta tulevaisuuden haaseisiin pystytään vastaamaan. Tarvitsemme lisää joustavuutta, oikeisiin kohtiin uutta teknologiaa, johtamisen kehittämistä, etenemis- ja kouluttautumismahdollisuuksia sekä vähemmän hierarkiaa.
Tämänpäivän työelämään kuuluu myös yrittelijäisyys osana työelämän kokonaisuutta. Yhä useampi myös sote-alalla työllistää itse itsensä ja nämä toimijat tulee tunnistaa, jotta sote-alan yksinyrittäjät eivät jää kehityksen, byrokratian ja suuryhtiöiden puristukseen.
Julkinen sektori ei saa jäädä työelämän kehityksen jälkeen.
Meidän on uskallettava kohdistaa varoja ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen perusterveydenhuollossa ja kunnissa.
Apua ja tukea on saatava nopeasti ja matallalla kynnyksellä kaikialla Pirkanmaata.
Perusterveydenhuollon palveluita on saatava vauvasta vaariin laadukkaasti ja oikea-aikaisesti.
Tarvitsemme tutkimusta, kehitystä, rahoitusta ja innovaatioita, jotta saamme kehitettyä sairauksien ennaltaehkäisyä ja hyvinvoinnin edistämistä. Terveysteknologian ja mitattavuuden kehitys luo hyvinvointia yhteiskunta tasolla, mutta myös taloudellista kestävyyttä.
Ennaltaehkäisy ja laadukas perusterveydenhuolto on ainut kestävä tie niin inhimillisesti, kuin taloudellisesti.