Olen tehnyt elämäntyöni freelancer-toimittajana ja sosiaali- ja terveysalan kouluttajana. Tunnen sosiaali- ja terveysalan haasteet paitsi työhistoriani myös oman vammaisuuteni kautta. Minulla on kauppateknikon ja markkinoinnin tutkinnot.
Muutin Lempäälään 2018 Pohjois-Pohjanmaalta Oulaisista, jossa toimin 35 vuotta Oulaisten kaupungin vammaisneuvoston sihteerinä ja 35 vuotta Oulaisten Seudun Invalidit ry:n johtotehtävissä. Muutettuani Pirkanmaalle tulin valituksi Lempäälän vammaisneuvostoon, Tampereen Seudun Invalidit ry:n hallitukseen ja sittemmin Pirkanmaan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon. Vuodesta 2010 olen kuulunut myös Hengitystuki ry:n hallitukseen.
45 vuotta kestäneessä toimittajan työssä olen keskittynyt vammais-, sosiaali- ja terveysalan juttuihin. Tätä kautta olen saanut poikkeuksellisen
laajan tuntuman muun muassa maamme terveydenhuoltojärjestelmään.
Monipuolinen järjestötoiminta- ja vaikuttamistyö ovat lisäksi syventäneet ja laajentaneet osaamistani.
Päätöksenteon on lähdettävä ihmisten tarpeista käsin. Päättäjillä täytyy olla herkkyyttä ja nöyryyttä ymmärtää, miten päätökset vaikuttavat ihmisten arkeen.
Terveydenhuollon räikeät sudenkuopat muun muassa korkeiden asiakasmaksujen, kohtuuttomien hoitojonojen ja palvelujen priorisoinnin osalta on korjattava. Esimerkki: ei voi olla oikein, että pieneläkeläinen maksaa kahden kuukaudet tulot terveyspalveluistaan vuositasolla.
Hyvinvointialueilla toimivia vaikuttamistoimielimiä, kuten vaikkapa vammaisneuvostoa on tosiasiallisesti kuunneltava paremmin. Vaikuttamistoimielinten korvaamaton asiantuntemus tulee ja kannattaa hyödyntää hyvinvointialueen päätöksentekoelimissä.