Olen Juha Kääriäinen, yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiaalipolitiikan dosentti Tampereen yliopistossa.
Olen Keskustan ehdokkaana aluevaaleissa 2025 Pirkanmaan hyvinvointialueella. Kotikuntani on Sastamala. Työurani olen tehnyt tutkimuksen ja opetuksen parissa eri yliopistoissa ja korkeakouluissa. Jäin eläkkeelle Turun yliopistosta viime syksynä. Tutkimustoimintani on vuosien varrella suuntautunut varsin laaja-alaisesti hyvinvoinnin eri osa-alueille kuten lasten ja nuorten turvallisuuteen, vanhusten epäviralliseen hoivaan ja oikeusvaltiollisten viranomaisten kuten poliisin ja tuomioistuinten toimintaan ja vuorovaikutukseen kansalaisten kanssa.
Tutkijanurani aikana olen tietoisesti pysytellyt politiikan ulkopuolella. Ollakseen uskottava, tutkijan on nojattava työssään vain tiedeyhteisön tuottamaan aiempaan tutkimustietoon ja tieteellisin menetelmin keräämiinsä havaintoihin. Nyt kun tutkijanurani on takana, haluan kuitenkin tuoda kokemukseni ja näkemykseni sosiaali- ja terveyspolitiikkaa koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon.
Hyvinvointialueet ovat itsenäisiä toimijoita ja niiden on itse otettava selko siitä, millaisia sosiaali- ja terveyspalveluja alueen väestö tarvitsee, kuinka paljon se niitä tarvitsee ja miten palvelut järjestetään mahdollisimman tehokkaasti, taloudellisesti ja vaikuttavasti. Tähän kaikkeen hyvinvointialue tarvitsee tutkittua tietoa, jota on tuotettava ja käytettävä johtamisen välineenä jatkuvasti. Tutkitun tiedon on oltava kaiken toiminnan lähtökohtana. Pirkanmaalla on tässä paljon parantamisen varaa.
Tulee selvittää kunnolla, mistä löytyvät pirkanmaalaisten hyvinvoinnin suurimmat puutteet ja laatia ennaltaehkäisevän työn ohjelma, joka ulottuu yhtä vaalikautta paljon pidemmälle. Hätäisillä palvelujen leikkauksilla voidaan saada aikaan enemmän vahinkoja kuin hyötyjä. Hyvinvoinnin juurisyiden selvittämisellä ja niihin puuttumisella voidaan saada aikaan kestäviä tuloksia niin väestön hyvinvoinnin kuin palvelujen aiheuttamien kustannustenkin näkökulmasta.
Tutkittu tosiasia on, että hyvin toimivat julkiset hoivapalvelut eivät vähennä vaan päinvastoin lisäävät nuorempien sukupolvien halua ja mahdollisuutta antaa läheisilleen epävirallista apua ja tukea. Epävirallisella avulla, jota sukulaiset, ystävät ja naapurit toisilleen antavat, voi olla huomattava merkitys myös taloudellisessa mielessä. Kevyt apu sairauden tai vanhuuden aikaisessa vaiheessa voi ennalta ehkäistä tai siirtää raskaamman tuen tarvetta merkittävästi. Julkisten vanhuspalvelujen tukeminen on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevää.