Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, Kuhmoisista. Olen työskennellyt yli 15v kätilönä perheiden ja synnytysten parissa. Viime vuodet olen työskennellyt leikkaussalissa ja opiskellut terveystaloustieteitä. Hoitojonot ovat töiden puolesta tutut sekä myös hoitojonojen vaikutukset ihmisten terveyteen ja elämänlaatuun. Niukoissakin resursseissa ei saisi unohtaa inhimillisyyttä ja kivun elämänlaatua laskevaa vaikutusta. Yöpäivystysten lopettaminen on koskettanut itseänikin ja omaa työpaikkaani, sillä yksikkömme leikkaustoiminta lakkautetaan yöpäivystysten lopettamisen seurauksena.
Työntekijöiden ääntä olisi kuultava näiden Pirhan mukanaan tuomien muutosten keskellä. Palveluja keskittäessä ja yksiköitä sulkiessa ei voida ajatella että hoitohenkilöstö siirtyy paikkaamaan henkilöstövajetta toiseen yksikköön pitkän työmatkan päähän. Jatkuva muutos tuo epävarmuuden tunnetta arkeen ja muutosten tuulissa olisi tärkeää huomioida hoitohenkilöstön kuuleminen ja siirtymisvaihtoehtojen tarjoaminen mahdollisimman ajoissa.
Olin ehdolla aluevaaleihin jo viime kierroksella. Harmillisesti pienen kunnan edustajana äänimäärä jäi niukasti liian pieneksi. Pääsin kuitenkin mukaan ns. nolla-kuntalaisena ja olenkin työskennellyt tällä hetkellä valtuustossa istuvien Keskustan edustajien kanssa asioiden eteen. Pääsin myös Vähän palveluita käyttävien valiokunnan varajäseneksi ja viimeisen vuoden aikana olen päässyt osallistumaan valiokunnan kokouksiin varsnaisen jäsenen ollessa estyneenä.
Kiinnostus terveystaloustieteeseen onkin noussut nyt aluevaltuuston asioihin perehtyessä ja opinnot antavat mukavasti tukea talouden ymmärrykseen, mutta myös työkaluja resurssien järkevään käyttöön.
Itselläni ei ole luottamustoimia muissa toimielimissä, joten esteellisyyksiä ei tule ja aikaa riittää perehtyä kunnolla aluevaltuuston asioihin ja osallistua kokouksiin. Koen itse päällekkäisten roolien asetelmat hankaliksi aluevaltuuston ja -hallituksen toiminnan sujuvuutta ajatellen. Olen kuitenkin aktiivisesti mukana Keskustan paikallisjärjestön toiminnassa vaikken kuntavaaleihin lähdekään ehdolle, joten pysyn ajankohtaisissa asioissa ajantasalla myös kuntapolitiikan kentällä.
Minulle tärkeää on, että kaikilla on yhdenvertainen oikeus päästä hoitoon. Palvelujen keskittäminen on viety nyt jo äärimmilleen ja Pirkanmaa on muutakin kuin Tampere. Pirkanmaan hyvinvointialueelle on saatava myös muiden, etenkin pienten kuntien, ääni kuuluviin.
Lupaan puolustaa lähipalveluita, jotta kaikilla olisi yhdenvertainen oikeus päästä omaa kotia lähellä perusterveydenhuollon palveluihin.
Työntekijät eivät ole pelinappuloita, joiden työpanosta voidaan siirtää palvelujen keskittämisen mukana toisiin yksiköihin. Kaikki muutokset tarvitsee tehdä yhteistyössä työntekijöiden kanssa ja arvostaa työntekijöiden ammattitaitoa ja tämän tulee näkyä myös sovittujen palkankorotusten läpiviemisenä sovitussa aikataulussa.