Risto Hoikkanen, toiminnanjohtajana Suomen Kuurosokeat ry:ssä, valtakunnallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon kansalaisjärjestössä. Erityisiä osaamisalueita ovat asumisen ja kuntoutuksen palveluiden tuottaminen erityisryhmille sekä ikäihmisille.
Kotipaikkana Vesilahti. Perheeseen kuuluu vaimo Liisa ja neljä jo aikuista lasta. Päivät täyttyvät työtehtävistä, mutta myös yhteisiin asioihin vaikuttamisesta sekä harrastusrintamalla mehiläishoidon, nuoriseuratoiminnan sekä lions auttamistyön parissa. Savusauna lämpiää mahdollisimman usein varsinkin kesäaikaan ja jouluna savustetaan hyvä mielen hankkeena ison läheispiirin joulukinkut.
Tärkeimmät elämänarvot ovat perhe, oikeudenmukaisuus, työ, hyvinvointi sekä verkostot ja ihmiset.
Hyvinvointiyhteiskunta pitäisi tunnistaa siitä, että vammaisten ja ikäihmisten asiat on hoidettu hyvin. Pirhassa on ollut monenlaisia haasteita ja niiden ratkaisemiseen tarvitaan myös hyvä luottamushenkilöjoukko. Siihen olen valmis sitoutumaan.
Joka puolella Pirkanmaata pitää olla saatavilla riittävät palvelut ja tukiverkostot. Riittävä ja kattava tukiverkosto muodostuu oikeanlaisista lähi- ja etäpalveluista. Näiden kehittämisessä pitää olla kykyä ja ymmärrystä. Lisäksi oikea-aikaisuus pienentää kustannuksia ja lisää jokaisen toimintakykyä.
Hyvinvointialueen palvelurakenteen pitää olla sellainen, että kaikkialla Pirkanmaalla on asumisen edellytykset ja ihmisillä todellinen valinnanvapaus asuinpaikkansa suhteen. Tällöin kaupungit ja maaseutu ovat asutettuina ja Pirkanmaalaiset voivat olla ansaitsemassa jälleen maailman onnellisimman titteliä.