2656

Tuukka Liuha

Pirkanmaan hyvinvointialue, Lempäälä
yrittäjä, tradenomi, 44

Ensimmäinen lähtöni vaaleihin lukioikäisenä pohjautui osaltaan siihen, kun seurasin vierestä miten vaikeaa äidin oli saada aikaa lääkäriin ja tajusin, että se ei ole oikein ettei saa apua. Osaamiseni luottamustehtävissä on ehtinyt kasvaa karttua jo 25 vuoden aikana mm. sairaanhoitopiirin hallituksessa, valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä kunnan- ja kuntayhtymien- ja yhtiöidenhallituksissa. Tällä hetkellä olen kunnan- ja kirkkovaluutettu sekä kirkkoneuvoston jäsen Lempäälässä ja Lempäälän-Vesilahden Sydänyhdistyksen pj.

Toimin monitoimiyrittäjänä mm. maatalouden, talous- ja yrityshallintopalveluiden sekä erilaisen kaluston myynnin- ja vuokrauksen parissa kotoani Lempäälästä käsin. Pidän myös sivutoimisesti yllä ammattiosaamistani polttonestesäiliöauton kuljettajana. Henkilöasioissa kokemusta löytyy myös pk-yrityksen luottamusmiehen tehtävästä, mikä mielestäni kuvaa hyvin monipuolista kiinnostustani oikeudenmukaista yhteiskuntaa kohtaan.

Vaaliteemat

Äiti pääsee lääkäriin, oikeus terveyteen ja turvallisuuteen etusijalle

Jokaisella pitää voida olla varmuus avusta, kun läheinen tai lapsi sairastuu tai joutuu hätätilanteeseen. Apua on oltava saatavissa myös keskuskaupunkien ulkopuolella oikea-aikaisesti. Hyvinvointialueiden edellytykset huolehtia terveys- ja sosiaalipalveluista tarvitseville on turvattava koko maassa ja hoitojonoja voitava purkaa. Henkilöstöpulaan tarvitaan valtakunnallisia ratkaisuja työnjaon, koulutuksen ja työn arvon mukaisten palkkaratkaisujen mahdollistamiseksi.

Meillä on voitava ikääntyä turvallisin mielin

On saatava vanheta luottaen siihen, että ihmisarvoinen hoiva on todellisuutta, jos itse ei enää selviä. Siihen tarvitaan hoivapaikkoja todellisen tarpeen mukaan, sitoutunutta henkilökuntaa riittävästi sekä yleishyödyllisiä toimijoita vastapainoksi ahneille terveysjäteille.

Palvelua läheltä ja ihmiseltä - sujuvat digipalvelut haluaville

Pelastetaan palvelut ja päivätoiminta sellaisina kuin niitä kukin voi käyttää. Osaaville digipalvelut ja ovat nopeita ja haluttuja, mutta monelle vielä vieraita ja ikääntyvälle pelottavia. Digipalvelut vapauttavat osaajia auttamaan toisia kunhan niistä ei tehdä väärää säästökeinoa henkilöstön karsintaan. Toimintakykyään menettävä vanhus tarivtsee elävää ihmistä ja sosiaalista aktiivisuutta myös. Kaikkea ei voi korvata etäpalveluin.