Nina Jolkkonen-Porander
Olen kulttuurinrakastaja, iloinen veronmaksaja, työssäni peruskoulussa hyvin viihtyvä, suomalaista ruokaa arvostava monen alan ammattilainen ja äiti. Katselen yhteiskuntaa erityisesti perheen, työssäkäyvän, yrittäjän ja maanviljelijän näkökulmista. Myös nuorten näkökulma on tuttu opettajan ammattini kautta.
Koulutusta on elämän varrela kertýnyt useammalta alalta. Olen filosofian ja teologian maisteri, taidekonservaattori (amk), opettaja (AmO) ja maanviljelijä. Päätyöni on uskonnon opettaminen yläkoululaisille Kauhajoen yhteiskoulussa. Minulla on myös taidekonservointiyritys ja joskus teen myös kanttorikeikkoja ortodoksisissa seurakunnissa. Tilallamme viljellään perunaa.
Olen toiminut kaupunginvaltuutettuna tai varavaltuutettuna kolmella kaudella. Olen ollut useamman lautakunnan jäsenenä vuosien varrella. Vastuuta olen kantanut myös mm. Pohjoismaisen konservaattoriliiton Suomen osasto ry:n puheenjohtajana kaksi kautta. Parhaillaan kuulun Kristiinankaupungin yrittäjät ry:n hallitukseen.
Vaaliteemat
Hyvinvointiin panostettava
Hyvinvointialueiden vastuulla pitäisi olla nimen mukaan ihmisten hyvinvointi, mutta näyttää siltä, että vastuu onkin kaventunut pahoinvoinnin hoitamiseen.
Hyvinvointialueille on asetettu hallituksen taholta valtavat säästöpaineet. On kuitenkin paradoksaalista, että vain ihmisten hyvinvointia edistämällä voidaan vähentää terveysongelmista ja pahoinvoinnista aiheutuvia kuluja. Pitäisi pysähtyä kunnolla miettimään, mitä on hyvä elämä ja panostaa siihen.
Hyvinvointia edistetään kulttuuritarjonnalla, liikuntamahdollisuuksilla, harrastuksilla, yhteisöllisyydellä, kohtaamisilla, merkityksellisellä elämällä.
Kuitenkin nykymallissa hyvinvoinnin edistämisen ja siten sairauksien ennaltaehkäisemisen vastuu on kunnilla. Sosiaali- ja terveydenhoitopalveluiden kuluista eli sairauksista ja mielenterveyden ongelmista vastaa puolestaan hyvinvointialue. Nykymalli ei siten kannusta riittävästi ennaltaehkäisevään työhön.
Sairaanhoidossa pitäisi pyrkiä lyhentämään jonoja kaikkialla, mutta etenkin siellä, missä saadaan lisättyä hyvinvoinnin ketjureaktioita. Esimerkkeinä vaikkapa uniapnean ripeä hoito, jolloin väsymyksestä aiheutuva yleiskunnon lasku ja liikunnan väheneminen voidaan ehkäistä. Tai liikuntakyvyn ylläpito polvi- ja lonkkaleikkauksien avulla. Tai kuulolaitteiden nopean saatavuuden turvaaminen, jolloin sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen ei vaikeudu. Tällaisia asioita pidetään usein toisarvoisina, eikä ymmärretä niiden merkitystä elämänlaatuun ja siten hyvinvointiin.
Ikäihmisiin ei tule suhtautua kuin väistämättömään raskaaseen hoivataakkaan, vaan ylläpitää ihmisten hyvinvointia myös kypsällä iällä. Kulttuurin, liikuntamahdollisuuksien, harrastusten, yhteisöllisyysden avulla voidaan ehkäistä lähes kaikkia kansantauteja. Myös mielenterveysongelmista koituu inhimillistä hätää ja kuluja. Näitäkin ongelmia voidaan ennaltaehkäistä samoilla keinoilla.
Nuorille kohtaamisia
Nuorten terveyttä ja hyivnvointia edistetään parhaiten luomalla mahdollisuuksia kohtaamisille. Tämä koskee niin koulua, vapaa-aikaa kuin terveyspalveluita. Mielenterveysongelmat ovat kasvava huoli nuorten keskuudessa. Usein taustalla on yksinäisyys.
Joissain kaupungeissa nuoret matkustelevat iltaisin busseilla ilman määränpäätä, vain hengaillakseen keskenään lämpimässä. Jos nuorille ei ole tarjolla tiloja eikä toimintaa, he suuntaavat bussien lisäksi huoltoasemille. Nuorille suunnatut hengailubussit voisivat olla matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja.
Omahoitajat terveysasemille
Monessa kunnassa on saatu hyviä kokemuksia omahoitajamallista. Omalääkärimallin eduista on puhuttu paljon jo vuosia. Se on kuitenkin hankala toteuttaa, jos lääkärit vaihtuvat usein. Vuokralääkäreistä ei oikein saada omalääkäreitä. Siksi onkin huomattu, että omahoitajamalli on käytännöllisempi ja halpompi toteuttaa. Omahoitaja voisi olla kuntalaisen linkki terveydenhoitoon. Hoitaja antaisi puhelimitse neuvontaa ja hankkisi tarvittavat lähetteet ja ajat. Tämä olisi sekä inhimillistä potilaan kannalta että kustannustehokasta.
