Olen oululainen, peruskoulutukseltani sairaanhoitaja ja terveystieteiden tohtori. Olen toiminut sote-alalla sairaanhoitajana, opettajana eri koulutustasoilla sekä yrittäjänä omassa täydennyskoulutusyrityksessä. Olen ollut myös post.doc. tutkijana, pääasiallisena tutkimuskohteena hoidon etiikka ja elämän loppuvaiheen hyvä hoito. Nykyään toimin Laurean ammattikorkeakoulussa "Johtaminen ja kehittäminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa"-koulutusohjelmassa opettajana, opettaen johtamisen etiikkaa. Ohjaan opiskelijoiden opinnäytetöitä sekä olen mukana TKI-toiminnassa.
Ihmisen tarve on hoidon ja palvelujen lähtökohta. Hän on oman asiansa ja elämänsä asiantuntija sekä päätöksentekijä. Ammattilaisen osaaminen ja hyvinvointialueiden palvelut ovat häntä varten. Hyvinvointialue tarjoaa tukea myös varautumisessa ympäristöstä tuleviin uhkiin. Turvallinen ja terveellinen asuinympäristö on jokaisen oikeus.
Ihmislähtöisessä palvelussa ja hoidossa varmistetaan, että
tarvekartoitus tehdään oikeaan aikaan
peruspalvelut ovat lähellä kotia
osallistuminen itseä koskevaan päätöksentekoon on itsestään selvyys
erityisen haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden, kuten lasten, nuorten, vanhusten, vammaisten, mielenterveyspotilaiden ja omaishoitajien ei tarvitse odottaa apua
asukkaiden resilienssiä ja kriisivalmiutta kehitetään pelastustoimen kanssa
sote-yksiköillä on mahdollisuus tehdä luovia ratkaisuja alueiden ja ihmisten erityistarpeet huomioiden
Hyvinvointialue luo edellytykset sille, että ammattilainen voi tarjota hyvää hoitoa ja palvelua väestölle. Työntekijä voi hyvin, jos
työn tekemiselle on resurssoitu riittävästi aikaa ja fyysiset työolosuhteet ovat turvalliset
hän saa tukea työyhteisöltään ja työnantajaltaan
työssä vaadittavaa osaamista saa päivittää koulutuksissa ja jakaa muille
hänellä on mahdollisuus tehdä työtä arvostavassa tiimissä ja yhteistyössä toisten ammattilaisten kanssa
hän kokee tekevänsä merkityksellistä työtä omien potentiaaliensa mukaan
Väestön hyvinvoinnin ja terveyden ongelmia ratkaisemaan tarvitaan kaikkia sellaisia toimijoita, jotka edistävät alueensa menestystä ja ihmisten hyvinvointia. Järjestöt, säätiöt ja yhdistykset tuntevat hyvin alueensa asiakkaiden tarpeet. Ne tekevät tälläkin hetkellä arvokasta ja kustannusvaikuttavaa työtä eri puolilla hyvinvointialuetta. Asiakas- ja potilastyön jatkuvuutta ja yksilöllisyyttä edistetään myös yhteistyössä ammatinharjoittajien ja mikroyrittäjien kanssa.
Tyytyväinen ja hyvinvoiva asiakas ja potilas on kaikkien tavoite
Yhteistyötä tulee tiivistää eri toimijoiden kanssa järkevällä tavalla
Yhteistoimijuus takaa laadukkaat palvelut ja kurissa olevan budjetin