Maahenkinen omavarainen sairaanhoitaja. Perheellinen. Lapset aikuisia omissa perheissään. Kuorolaulu ja puutarhanhoito on lähellä sydäntäni. Kempeleessä asun. Olen syntynyt Oulun Kastellissa ja nuoruuteni ja lapsuuteni olen viettänyt Kiimingissä.
Kuntalaisten terveyspalveluiden saatavuutta on parannettava ja tasoa on pidettävä hyvänä. On hyvin hälyttävää monessa mielessä, että terveyskeskuksia ollaan lakkauttamassa jopa kuntakeskuksissa, mukaan lukien entiset kuntakeskukset. Yhä useamman vanhuksen ja autottomien täytyy mennä taksilla terveyskeskukseen, missä se sitten sijaitseekin. Niin lapsiperheiden, yksinäisten kuin vanhustenkin lähipalveluita on turvattava. Vanhusten hoiva pitää turvata. On taisteltava lähipalveluiden eteen!
Erityisenä asiana haluan muuttaa asian, että omaisten on päästävä potilaan mukaan yhteispäivystyksen! On kohtuutonta, että yksinäisten vanhusten tai kenenkään, joka on tarpeeksi sairas joutuakseen päivystykseen, joutuu siellä selviämään yksin! Meistä jokainen tarvitsee puolesta puhujan ja huolehtijan!
Erikoissairaanhoidon taso ja saatavuus on säilytettävä, mutta ei vuokratyövoimalla. Vuokratyövoiman käyttö ja palveluiden ostaminen yksityiseltä puolelta on lakkautettava. Lääkärit eivät palaa työhön hyvinvointialueelle ennenkuin palveluiden osto ja lääkäreiden vuokratyö lopetetaan julkisella puolella. Hyvinvointialueen oma henkilökunta pitää nostaa uuteen arvostukseen. Rekrytointia on uudistettava. Rajoja on rikottava ja vanhoja luutuneita malleja ravisteltava.
Ylisuuret kokouspalkkiot alennettava. Johdon palkkausta alennettava. Hyvinvointialueen johtajakin kyllä pärjää kymppitonnillakin, ei tarvita 18 000 € palkkaa, oli kuka tahansa siinä pestissä. Ylemmän johdon kaikkia tehtäviä on tarkasteltava kriittisesti. Johtajia on vähennettävä. Turhia työryhmiä on lakkautettava.
Terveyskeskusten aukioloa jatketaan ilta-aikaan. Näin saadaan palvelut paremmin työssäkäyvien vanhempien saavutettavaksi. Ilta vastaanotoilla saadaan päivystystapaukset paremmin pois päivystys ajalta päivystyksistä siirtymään omaan terveyskeskukseen. Näin myös terveyskeskusten ammattitaito kehittyy paremmin vastaamaan kiireellistä hoitoa.
Hyödynnetään tutkittua tietoa tulevaisuuden suunnittelussa. Hyödynnetään väestössä lisääntyvien sairauksien hoidon suunnittelua. Otetaan käyttöön laajemmat rintasyöpä, gynekologisen, eturauhassyövän, suolistosyövän ja muiden syöpien vaikuttavuudeltaan hyvät seulonnat hyvinvointialueella. Kartoitetaan tulevaisuuden uhat ja mahdollisuudet sairauksien hoitoon ja hankitaan tarvittavat resurssit.