Olen rohkea ja aikaansaava sosiaalialan ammattilainen Muhokselta. Olen tottunut tarttumaan haasteisiin ja ajamaan tärkeiden asioiden muutosta. Olen työskennellyt erilaisten ja eri ikäisten ihmisten kanssa yli kahdenkymmen vuoden ajan. Työssäni olen aina, tavalla tai toisella huolehtinut ihmisten hyvinvoinnista. Tällä hetkellä työskentelen vammaispalveluiden toimintakeskuksessa palveluvastaavana. Koulutukseltani olen sosionomi (YAMK) sekä eläinavusteinen valmentaja.
Päätöksenteosta minulla on kokemusta kunnan sekä poliittisen järjestökentän eri tasoilta. Olen toiminut muun muassa Muhoksen kunnanvaltuutettuna sekä Keskustan puoluevaltuuston jäsenenä. Päätöksenteossa minua ohjaa minulle tärkeimmät arvot; oikeudenmukaisuus, ihmisten osallisuus yhteiskuntaan, kohtuullisuus ja avoimuus. Lähellä sydäntä minulla ovat perhe, ystävät, terveys sekä antoisa ja riittävän haastava työ.
Laadukkaat ja oikea-aikaiset sosiaalipalvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Sosiaalipalvelut tulee olla kaikkien ikäryhmien saavutettavissa helposti muuttuvissa arjen tilanteissa. Palveluohjaukseen on panostettava.
Ihmisten tulee tavoittaa hyvinvointialueen palvelut helposti ja nopeasti. Ketään ei voi jättää palveluverkon ulkopuolelle, joten palveluita tulee tarjota joka kunnassa ihmiseltä ihmiselle.
Tasapainoinen elämä on jokaisen oikeus. Varhaisella tuella elämän eri vaiheissa vältämme myöhemmin raskaiden palveluiden tarvetta. Arjen haasteisiin on pystyttävä vastaamaan esimerkiksi neuvolan perhetyöllä tai nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluilla.