Sirkka-Liisa Mikkonen
Olen rohkea päättäjä.
Koulutukseltani olen ekonomisti, palkkatyötä tehnyt taloushallinnon ja liiketalouden alalla, joten talous ja siihen vaikuttavat tekijät ovat minulle tärkeitä ja tuttuja. Talous ja sen antamat raamit ovat myös kunnallisessa päätöksenteossa kaikkeen päätöksentekoon vaikuttava tekijä, mutta miten ja mihin rahaa käytetään, on arvovalinta. Heikoimmista ja hauraimmista on pidettävä huolta.
Olen toiminut liiketaloudessa eri aloilla, mutta ikäihmisten kotipalveluja tuotavan yrityksen toimitusjohtajana näin vanhustenhoidon tilan läheltä. Tehokkuutta ei ole vain säästäminen.
Koen olevani edelleen tärkeä paitsi läheisilleni myös yhteiskunnallisesti. Toimin aktiivisesti Eläkeliitossa, olen Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja ja olen myös Kiimingin yhdistyksen puheenjohtaja. Olen Oulun kaupungin vanhusneuvoston jäsenen. Ikäihmisten asiat ovat sydäntäni lähellä.
Henkilökohtaiseen elämääni kotona kuuluvat puoliso ja pystykorvakoira. Perheeseeni kuuluvat kahden aikuisen lapseni perheet. Asun Kiimingin Alakylässä, jonne ihaniin lapsuuden maisemiini olen muuttanut takaisin.
Harrastan lukemista, neulomista, monenlaista liikkumista luonnossa, josta saan voimaa. Maisemien katselu antaa kauneutta.
Kokemusasiatuntemusta on meissä ikäihmisissä. Itsekin tiedän, mitä on ollut olla lapsi, nuori tai aikuinen. Mutta kokemukseni ovat aikaan ja paikkaan sidottuja, eivätkä sellaisenaan siirrettävissä tähän päivään. Tuntemukset ovat kutakuinkin samat, ja ne säilyvät läpi elämän. Pitkä yksinhuoltajaäitiys antaa minulle taustaa ymmärtää perhe-elämää laajasti.
Sukupolvien välinen yhteys rikastuttaa paitsi henkilökohtaisesti myös laajemmin yhteisöjä. Haluan rakentaa siltoja, en lokeroida ihmisiä. Yksinäisyyskin vähenee tekemällä ja olemalla yhdessä.
Olen ihan hyvä ihmiseksi, sitkeä ja sinnikäs puurtaja, uudistaja, rohkea päättäjä.
Vaaliteemat
TEHDÄÄN IÄSTÄ NÄKYVÄ
Ikä pitää tehdä näkyväksi yhteiskunnassamme. Me ikäihmiset olemme täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä, meillekin kuuluu tietty asema ja arvostus. Me olemme valtaisa voimavara, jos meitä vain halutaan kuulla ja käyttää. Vanheneminen kuuluu elämään. Ikäihmisten ikähaitari on nelisenkymmentä vuotta, kuudesta kymmenestä yli sataan. Tuohon ikäryhmään mahtuu erilaisia ihmisiä riippuen fyysisestä ja henkisestä kunnosta, sosiaalisesta ja taloudellisesta tilanteesta, ihmissuhteista.
Me emme ole harmaata massaa, joka vie valtion, hyvinvointialueen tai kunnan rahat ja saa julkisen talouden ahdinkoon.
Hyvinvointialueiden tehtävinä ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen. Palveluiden pitää olla asukkaiden saatavilla. Ikäihmisten palvelun tarve on tehtävä näkyväksi.
Hyväkuintoiset ihmiset pärjäävät kotona yksin tai vähäisen avun turvin, mutta mitä heikommaksi ja hauraammaksi ihminen tulee, sitä enemmän hän tarvitsee palveluja. Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit ovat säästämisen myötä muuttuneet niin, että ikäihmisten on vaikea saada palveluja. Kotona asuminen käy miltei mahdottomaksi. Se on turvatonta ja pelottavaa. Ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyä pitkitetään, vaikka ihminen ei enää pärjää kotona. Säästäminen on talouden ahdingossa yksi keino, mutta pidemmällä aikavälillä säästöä tulee, kun hoitoa ja hoivaa annetaan oikea-aikaisesti.
TERVEYDENHUOLTO KUULUU KAILILLE
Kestävä talous on hyvän elämän ja hyvinvoinnin perustus. Hyvinvointialue järjestää palveluja, jotka nielevät rahaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen on kallista. Julkiset palvelut vaativat rahaa.
Hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtiolta, joka nyt heikon talouskehityksen aikana on puuttunut myös hyvinvointialueiden rahoitukseen. Rahaa on aina vain vähemmän, ja siksi on katsottava tarkoin, mitä rahalla saa ja mihin sitä käytetään. Pitää keskittyä olennaisiin palveluihin kuten perusterveydenhuoltoon, kiireelliseen hoitoon, mielenterveyspalveluihin.
Hyvinvointi merkitsee ihmisille eri asioita. Julkisilla päätöksillä on vaikutusta ihmisten elämään. Liiallinen hallinnointi ja holhoaminen tulevat kalliiksi. Byrokratian lisääntyessä asukkaiden mahdollisuudet vaikuttaa vähenevät. Hyvinvointialueiden laajuus ei saa johtaa palveluiden saavutettavuuden heikkenemiseen.
Palvelujen saatavuus on alueellisesti tänä digimaailman aikaan turvattava myös muutoin kuin netin kautta. Etähoivaa ja etälääkäripalveluja pitää kehittää ja käyttää tukipalveluina. Asiakkaita ja heidän toiveitaan palveluiden suhteen pitää kuunnella.
Sote-henkilöstön hyvinvointi ja riittävät resurssit vaikuttavat työn tekemisen mielekkyyteen ja siten suoraan palveluiden laatuun ja saatavuuteen. Tehokkuutta syntyy työntekijöiden saumattomasta yhteistyöstä ja ja työntekemisen joustavuudesta,
Kuntalaisilla on oikeus päästä lääkärille ja saada hoitoa.
HAJA-ASUTUSALUEET TARVITSEVAT SOTE-PALVELUJA
Suomi on laaja maa. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on maantieteellisesti suuri, ja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen joka kolkkaan miltei mahdotonta. Mutta hyvinvointialueiden perustamisen yksi tärkeä tekijä oli tasa-arvo, jolla käsittääkseni tarkoitettiin, että kansalaiset saavat samansuuntaisia palveluja riippumatta siitä, missä asuvat.
Nyt kehitys on mennyt siihen suuntaan, että palveluja keskitetään. Sinänsä järkevää, mutta liiallinen keskittäminen johtaa siihen, että haja-asutusalueet tyhjenevät. Se ei voi olla toivottu kehityksen suunta, sillä meillä ei ole vara antaa maaseudun tyhjentyä.
Hyvinvointialueen päättäjät ovat vaikean yhtälön edessä, kun rahaa on niukasti. Yksisilmäisen säästämisen sijaan pitää katsoa pidemmälle ja nähdä kokonaisuus. Elävä maaseutu on tahdon asia, johon kaikkien päättäjien on sitouduttava.
Etätöiden, -opiskelun ja -koulujen aikakaudella myös maalla halutaan asua. Ollaan edelläkävijöitä, tuetaan ja kannustetaan kehitystä, luodaan viihtyisyyttä myös kyliin järjestämällä niihinkin palveluja. Alueellinen epätasa-arvo heikentää joidenkin alueiden asukkaiden mahdollisuutta jopa asua kotiseudullaan.
Yhteisöllisyys tuo turvaa, ja se on parasta lääkettä yksinäisyyteen.
