2303

Vuokko Hiltunen

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Oulainen
TtM, vastuuyksikköpäällikkö, 44

Hei! Olen 44 -vuotias terveystieteiden maisteri. Asun Oulaisissa ja työskentelen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella asiantuntijatehtävissä. Lähdin aluevaaleihin ehdolle jo toista kertaa, koska minua kiinnostaa vaikuttaminen hoidon laatuun, henkilöstön hyvinvointiin, sujuvaan ja turvalliseen arkeen sekä lähellä olevien terveyspalveluiden elinvoimaan. Ratkaisut turvallisen huomisen ja hyvän hoidon puolesta tehdään tänään.

Olen toiminut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen varavaltuutettuna vuodesta 2022 Oulun eteläisen alueella. Palvelut Oulun eteläisellä alueella ovat olleet muutoksessa, jotka vaativat keskustelua ja kehittämistä edelleen. Olen valmis tuleviin tehtäviin.

Olen toiminut Oulaisten kaupungin valtuustossa ja eri lautakunnissa vuodesta 2021. Olen ottanut aktiivisesti kantaa asioihin ja tuonut tarkentavia näkökulmia päätöksentekoon. Toimin myös Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana ja Oulaisten keskustan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana. Yhteistyö erilaisissa verkostoissa on tuttua.

Päätöksenteon taustalla vaikuttavina arvoina minulla ovat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoinen kohtelu kaikille ikäryhmille terveyspalveluissa.

Aikaisemmin toimin luottamushenkilönä Kainuussa Suomussalmen kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa sekä seurakunnassa. Kuntaedustajana toimin pelastustoimessa. Taustaltani ja sydämeltäni olen pitkien kuljetusmatkojen ensihoitaja, jonka jälkeen olen viihtynyt hoitotyön johtamisen tehtävissä vuosien ajan. Ollaan kuulolla ja pidetään yhteyttä! Tehdään yhdessä parempi huominen.

Vaaliteemat

Turvallinen ja suunnitelmallinen toiminta eri toimialueilla

Olen huolissani useiden toimintojen nopeasta vähentämisestä, jolloin suunnitelmalliselle toiminnalle ei jää tilaa. Korvaavat palvelut tulee tietää silloin, kun erilaisia toimintoja lopetetaan. Korvaavat palvelut turvaa kuntalaisen sujuvaa arkea. Tarjottavissa terveyspalveluissa täytyy toteutua oikeudenmukaisuus niin maaseudulla kuin kaupungeissa.

Henkilöstön hyvinvointi

Henkilöstön hyvinvointi turvataan riittävien resurssien ja osaavan henkilöstön myötä. Henkilöstön työtehtävien lisääminen täytyy tehdä suunnitellusti, henkilöstöä kuunnellen. Vaikuttavia keinoja otetaan käyttöön esimerkiksi tulospalkkauksen myötä. Annetaan lääkäreille ja hoitajille sekä asiantuntijoille mahdollisuuksia kehittyä työtehtävissä. Henkilöstön työtyytyväisyyttä seurataan vuosittain.

Vaikuttava johtaminen

Johtajuutta on tarkasteltava erilaisten tulosmittareiden kautta. Tiedolla johtamisen toiminnot otetaan käyttöön. Erikoisesti hoitotyönjohtamisen asema johtamisen kokonaisuudessa on mielestäni huomioitava jatkossa.