Olen pullantuoksuinen äiti Pohjois-Savosta! Asun Kuopion maaseutualueella Riistavedellä. Olen rento ja rempseä, maalaisjärjellä varustettu ja muiden mukaan kuulemma aina äänessä. Olen kokenut yhdistystoimija ja mukana mm. kolmessa yhdistyksessä eri hallitusrooleissa. Tärkeitä elämässä ovat perhe, ystävät, luonto ja lemmikit. Harrastan leipomista ja kokkailua, erilaisia jumppia, kuntosalia ja tanssia sekä palapelien kokoamista! Eläimet ovat rakkaita ja meillä on ollut mm. kanoja, koiria, marsuja ja poni. Nyt enää koiria.
Olen valmistunut filosofian maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta (ympäristötiede) ja opiskellut lisäksi töiden ohessa rakennusinsinööriksi (RI talonrakennustuotanto) Savonialla. Aiemmin toimin työelämässä rakennusten kuntotutkijana ja asiantuntijana. Nykyään toimin terveydensuojeluviranomaisena Siilinjärven, Lapinlahden, Kaavin, Tuusniemen ja Rautavaaran alueilla. Lautakuntatyöskentely ja julkinen hallinto on siis tullut tutuksi ja sisäilmahaasteita ratkotaan edelleen!
Uskon, että ohjaamalla resursseja kiireettömään perusterveydenhuoltoon voidaan ehkäistä monia sairauksia, jotka pitkittyessään jouduttaisiin hoitamaan akuuttina ja kalliina erikoissairaanhoitona. Tämä kuormittaa päivystystä, mutta voi samalla lisätä myös leikkausten tai muiden isompien operaatioiden tarvetta.
Liiallinen keskittäminen ruuhkauttaa muut palvelupisteet sekä lisää kelakyytien ym kustannuksia. Paikallisten palveluiden ei tarvitse välttämättä tarkoittaa fyysisiä seiniä maaseutupaikkakunnalla, vaan palvelut voitaisiin toteuttaa vaikka kiertävänä lääkäri tai laboratoriopalveluna joka on esimerkiksi kerran viikossa kullakin paikkakunnalla.
Lasten ja nuorten ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön sekä toisaalta myös kotihoitoon tarvittaisiin lisää resursseja. Lasten ja nuorten tulisi päästä nopeasti avun piiriin, jotta ei tapahtuisi syrjäytymistä tai muita lieveilmiöitä kuten päihteiden käyttöä, kiusaamista jne.
Toisaalta taas vanhuksia hoidetaan mielestäni jo liian pitkälle kotihoidon turvin ja he tarvitsisivat kotona pärjätäkseen myös muuta kuin ns. sairaanhoitoa eli siivous ja ruoka-apua, aurausta, liukkauden torjuntaa jne. eikä monella ole näihin palveluihin rahaa. Toisaalta myös kotihoitoa on paikoin vaikea saada ja omaiset joutuvat huolehtimaan pitkälle.