Olen 61-vuotias lääkäri. Kotoisin Kuopion Kaislastenlahdesta. Valmistuin ja väittelin Kuopion yliopistosta. Lääkärinä vuodesta 1989 ja pitkäaikaisimmat työpaikkani ovat olleet Lapinlahdella ja Nurmeksessa. Välillä myös 17 vuotta Fimeassa ylilääkärinä. Siellä velvoitteisiin kuului osallistuminen Euroopan lääkeviraston toimintaan yhtenä Suomen edustajana. Nykyään työskentelen terveyskeskuslääkärinä Lapinlahdella.
Asun Kuopion keskustassa. Harrastuksenani on mökkeily Karttulassa ja siihen liittyvä työleiri. Talvisin myös matkailu.
Surullisena olen seurannut perusterveydenhuollon alasajoa, jota hyvinvointialue on entisestään nopeuttanut huonolla johtamisella ja palveluiden keskittämisellä sekä panostuksella ainoastaan erikoissairaanhoidon Molokin kitaan. Kymmenet miljoonat valuvat myös turhiin uusiin seiniin. Henkilöstö, samoin kuin sujuva hoitoon pääsy tai hyvä hoiva ovat toisarvoisia nykyisille virkajohtajille.
Muutosta tarvitaan ja sen mahdollistaa vain topakka ja osaava poliittinen ohjaus!
Suuri ei ole terveydenhuollossa kaunista. Helpompi on löytää myös työvoimaa SOTE-toimipisteisiin, jotka sijaitsevat koko hyvinvointialueella hajautetusti kirjoittamattakaan asiakkaiden vaivasta päästä näihin toimipisteisiin. ISA ja VAS KYS:n rinnalle myös erikoissairaanhoidossa. Keskitetty puhelinpalvelu ei korvaa asiakkaansa jo ennalta tuntevaa lähiterveyskeskuksen hoitajaa tai lääkäriä.
Kokenut yleislääkäri, omalääkäri, joka tuntee potilaan terveyshistorian, on turvallisin taho potilaan hyvän hoidon kannalta ja myös kustannusten säästämisen kannalta. Pakottamalla potilaat satunnaisiin hoitosuhteisiin etsimään mahdollisesti kokonaisuudesta vastuuta ottavaa (lue ottamattonta) tahoa ei palvele näitä päämääriä. Terveyskeskukset kuntoon!
Digi, chat, kotiin vietävät palvelut, yhteisöllinen palveluasuminen, jne. Potilaan hoitaminen ilman tapaamista ja tutkimista olivat aiemmin puoskarointia. Lienee etiikka sittemmin löystynyt. Hoivan alasajo, tiukentuvat kriteerit kotihoidolle tai palveluasumiselle ja olematon panostus yhteisölliseen palveluasumiseen kaipaavat parempaa harkintaa, enemmän tekoja ja sen miettimistä, miten turvataan inhimillinen vanhuus.