Asun Kuopion Vehmersalmella. Käyn töissä Kuopiossa ja Tuusniemellä. Työskentelen työterveyshuollossa. Koulutustaustani on terveydenhoitaja, työterveyshuollon erikoistumistutkinto, ensiavun ja terveystiedon opettaja (ETK) , JEAT eli johtamisen erikoisammattitutkinto ja työhyvinvointikoordinaattori. Viimeisin tutkintoni on metsätalousyrittäjän tutkinto v. 2024. Olen käynyt myös HHJ eli hyväksytty hallituksen jäsen -koulutuksen, tentti odottaa edessäpäin. Työelämässä olen tehnyt monenlaista: työskennellyt kouluterveydenhuollossa, äitiys ja lastenneuvolassa ja tuotespesialistina lääketeollisuudessa ennen työterveyshuoltoon siirtymistä 12 vuotta sitten.
Perheeseeni kuuluu puoliso, lisäksi kaksi täysi-ikäistä nuorta aikuista. Harrastan kaikenlaista metsiin ja luontoon liittyvää, lisäksi teen vapaaehtoistyötä Vehmersalmen MLL:ssä ja partiolippukunta Vehmerin Vaeltajissa. Olen sivutoiminen metsätalousyrittäjä, työskentely raivauksien ja harvennusten parissa on mitä parhainta vastapainoa ja hyötyliikuntaa. Minulla on iäkäs äiti, joka asuu syntymäkodissani vanhassa maalaistalossa ja käyn häntä auttelemassa säännöllisesti.
Luottamustoimista minulla on kokemusta kahden kauden verran kunnallisista luottamustoimista. Olen toisen kauden kaupunginvaltuutettu. Molemmilla valtuustokausilla olen toiminut myös kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsenenä sekä varapj että pj tehtävissä. Edellisellä valtuustokaudella olin myös Pohjois-Savon maakuntavaltuuston ja Sakky:n valtuuston jäsenenä, joten kokemusta ja näkemystä on kertynyt monesta suunnasta. Olen toiminut valtuustokaudella 21-25 keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtajana ja olen aktiivinen myös Kuopion keskustanaisissa sekä Pohjois-Savon piirissä. KPY:n edustajistotehtävä on tarjonnut kokemusta myös yritysmaailman puolelta.
Olen osallistunut aktiivisesti kokouksiin, perehtynyt asioihin ja pyrkinyt osallistumaan tilaisuuksiin, joita mm. kuntalaiset ja yhdistykset ym. ovat järjestäneet.
Haluan edistää usein tarvittavien lähipalveluiden säilymistä asukkaiden saatavilla. Akuutit vastaanottopalvelut ja laboratoriopalvelut eivät saa karata kohtuuttoman kauas. Digitaaliset palvelut voivat täydentää lähipalveluita, mutta eivät korvata niitä täysin.
Koulu-ja opiskelijaterveydenhuollon tulee myös olla helposti saavutettavissa, kuten muidenkin oppimisen tukipalveluiden (kuraattorit ym) lapsille ja nuorille. Kunnan ja hyvinvointialueen rajapintojen toiminnassa ja yhteistyön tekemisessä on kehittämisen varaa,
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut tulee saada nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Lapsille, nuorille ja perheille tulee tarjota apua ja tukitoimia sukkelasti ja sujuvasti, kun ilmenee ongelmia. Digitaaliset palvelut eivät saa korvata ihmiskontakteja, asioita voidaan hoitaa soveltuvilta osin hybridimallilla, mutta oikean ihmisen kanssa käytävä terapia pitää myös olla mahdollista.
Ikääntymistä ei kenenkään tulisi pelätä, ei ikääntyvien eikä heidän läheistensä. Jokaisen tulee saada ikääntyä arvokkaasti ja turvallisesti, saada ansaitsemaansa hoivaa ja huolenpitoa.
Jos sairauskohtaus yllättää, tapahtuu onnettomuus tai talo syttyy tuleen, pitää apua saada nopeasti. Meillä tulee olla lähtövalmius kunnossa eri puolilla maakuntaa hätätilanteissa.
Työssä pitää voida hyvin, työn tekemisen tulee olla mielekästä ja motivoivaa kaikilla tasoilla. Pohjois-Savon hyvinvointialueen tulee tavoitella Suomen parhaan opiskelu- ja työpaikan statusta sote-sektorilla v.2030 mennessä. Alueemme tulee olla sekä veto- että pitovoimainen työnantaja sekä opiskelijoille työssäoppimisen paikka.