Etelä-Pohjanmaan Keskusta edellyttää vastuullisuutta sähköyhtiöiltä ja yhtiöiden omistajilta. Etelä-Pohjanmaan Keskusta ei hyväksy, että sähköyhtiöt tekevät ennätystuloksia ja samaan aikaan tavalliset kansalaiset ja yritykset ovat maksuvaikeuksissa. Nyt on aika pienentää voittotavoitteita ja
kantaa energiakriisissä osa vastuusta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilymisestä.
Polttoaineiden verotukseen ei saa jatkossakaan tehdä korotuksia ja liikennepolttoaineen
jakeluvelvoitteen alennusta tulee jatkaa. Auto on välttämättömyys pitkien etäisyyksien Suomessa. Polttoaineiden hinnat vaikuttavat myös tavara- ja raaka-ainekuljetuksiin. Ammattidiesel alentaisi
yritysten kustannuksia ja mahdollistaisi kotimaisen kuljetus- ja logistiikkatoimialan kilpailukyvyn
säilymisen.
Etelä-Pohjanmaan Keskusta muistuttaa, että maakunnilla on mahdollisuus huolehtia myös energiaomavaraisuudestaan. Uusiutuva energiatuotanto, biokaasu, tuulivoima, turve ja puu muodostavat Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella laajan kirjon energiantuotannon
mahdollisuuksia.
Korkea ruoka- ja energiaomavaraisuus luo alueelle omaa sietokykyä valtakunnallisten tai
maailmanlaajuisten kriisien keskellä. Tulevaisuuteen katsoen on energiasektoria kannustettava myös tutkimukseen ja kehitykseen, millä mahdollistetaan myös vientiarvon kasvua sekä kehitetään uusia energiaa säästäviä ratkaisuja.
Energian ja polttoaineiden hinnannousu näkyy tavallisen ihmisen ruuan, asumisen ja liikkumisen kustannuksissa. Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri vaatii pääministeri Marinin hallitukselta keskittymistä ihmisten jokapäiväisten välttämättömyyksien turvaamiseen.
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri otti kantaa ostovoiman turvaamiseen piirikokouksessaan Alavudella
11.11.2022.