Mielenterveys on huoltovarmuuden perusta

Puhumme Keskustassa usein huoltovarmuudesta. Oletko tullut ajatelleeksi, millainen rooli mielenterveydellä siinä on?

Jos mielenterveys ei ole lyönnissä, se näkyy niin työssä, perheessä kuin muissakin läheissuhteissa. Lapsi pelaa tabletilla vähän turhan pitkään, flunssa pitkittyy ja työkaverille tulee tiuskittua. Masentuneen, ahdistuneen tai muusta mielenterveyden häiriöstä kärsivän on vaikeaa olla toimiva osa yhteiskuntaa.

Kuluvan viikon ajan on Suomessa vietetty mielenterveysviikkoa, kuten on tehty marraskuun lopulla jo lähes 50 vuoden ajan. Niin pitkään on mielenterveyden arvo osattu jo tuntea.

Tänä päivänä mielenterveysongelmista puhutaan enemmän kuin koskaan. Se näkyy myös tilastoissa: yli puolet (52,3%) työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään mielenterveyssyistä. Joka vuosi vähintään joka viides suomalainen kokee mielenterveyden häiriöitä.

Ajatella. Selkävaivoja on opittu hoitamaan, mutta mielenterveyttä ei edelleenkään.

Itse asiassa on käynyt päinvastoin: 20 vuodessa erikoissairaanhoidossa mielenterveyteen osoitettu rahoitus on pudonnut lähes kolmanneksella.

Kaikkein pahiten mielenterveyshoidon rahoituksen vähenemisestä kärsivät lapset ja nuoret, joiden aivot kehittyvät tässä muuttuvassa maailmassa. Lisääntynyt digitaalisuus, sosiaalinen media ja koronapandemian aiheuttamat rajoitukset ovat tuoneet mukanaan yhteisöstä eristäytymistä ja tarkkaavuuden haasteita. Emme vielä tiedä paljonkaan siitä, miten tämä kaikki vaikuttaa aivojen ja mielenterveyden kehitykseen. Aikaa ei yksinkertaisesti ole kulunut tarpeeksi sen selvittämiseen.

Sen tiedämme, että lasten ja nuorten mielenterveyshoidon tarve on tällä hetkellä huutava. Tällä viikolla kuulimme A-studiossa, että tarve on muutamassa vuodessa jopa yhdeksänkertaistunut. Yhdeksänkertaistunut!

Mielenterveyteen tarvitaan hoitoa ja lisää resursseja, mutta nuo luvut kertovat, ettei se ole ratkaisu. Kalliin hoidon lisääminen ei voi olla aina vastaus. Muutoksia on tehtävä ennaltaehkäisevällä tavalla koko yhteiskunnan kaikkiin toimintoihin siten, että mielenterveyttä vaalitaan ja tuetaan, ei rikota.

Siihen tarvitaan lopulta tavallisia asioita: optimismia ja uskoa tulevaan, elämänhallinnan tunnetta, mielekästä paikkaa ja tehtävää elämässä, sosiaalisia suhteita ja osallisuutta yhteisöön. Osaa näistä tekijöistä voimme tukea yhteiskunnan rakenteilla, kuten laadukkaalla hoidolla ja hoivalla, pienillä opiskeluryhmillä ja matalan kynnyksen vertaistuella elämän eri ikävaiheissa. Tarvitaan vain rahaa, jonka virta kulkee nyt väärään suuntaan.

Maailmalla on myös lähdetty koviin keinoihin: Ranskassa mobiililaitteiden käyttö koulun alueella on kielletty kokonaan. Kiinassa on lainsäädännöllä rajattu, että lapset voivat käyttää verkkopelejä vain kaksi tuntia viikossa.

Onko tämän aika jo Suomessa? Nuorisopsykologin silmin totean, että voi hyvin olla.

Puhumme paljon syrjäytymisen ehkäisemisestä, mutta liian usein teot poikkeavat puheista. Nyt on aika puhua perusteellisesti – ja sitten toimia.

26.11.2022 Henna Helmi Heinonen