Keskustan Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmän puheenvuoro 30.1.

Tuleva kevät on hyvinvointialueelle tarkkaa talouden seurantaa, jolloin nähdään miten ensimmäiset kuukaudet ovat menneet ja miten rahat riittävät?

Keskustan ryhmä kiinnitti huomiota, että pykälän vuosikello käsittää vain talous- ja investointilautakunnan asioita. Muutkin lautakunnat ovat merkittäviä talouden kannalta, kuten henkilöstö- ja kehittämislautakunta. Henkilöstökulut näyttelevät merkittävää roolia menopuolella, joten ko. lautakunnan voisi jatkossa ottaa mukaan tähän vuosikelloon.

Keskustan ryhmä kaipaa myös erityistä panostusta lautakuntatyöskentelyn hyödyntämiseen. Meillä on monta lautakuntaa ja niihin on valittu sitoutuneet jäsenet. Sairaanhoitopiiriajattelusta on päästävä eroon ja ryhdyttävä käyttämään substanssilautakuntien osaaminen hyödyksi.

Aluehallituksen kokoukset olivat viime vuonna pitkiä ja esityslistat laajoja. Ei ole tarkoituksenmukaista keskittää päätöksiä vain aluehallitukselle ja olla tilanteessa, että lautakunnat vain merkitsevät tiedoksi aluehallituksen päätöksiä.

Lautakuntien hyödyntäminen vaatii valmistelijoilta aina ylintä johtoa myöden oikeaa otetta. Lautakuntien puheenjohtajienkin on syytä ohjata oman lautakuntansa esittelijöitä, että lautakunnalle tulee oikeasti päätettävää.  Hallintosääntöön olisi hyvä paneutua. Mielestämme ajatus on se, että lautakunnissa on merkittävä vaikuttamisen paikka.

Hyvinvointialue on vasta alkutaipaleellaan ja rutiinit etsivät uriaan. On kuitenkin tärkeää, että saisimme painotukset mahdollisimman pian kohdilleen. Nyt luotava hallintokulttuuri muodostuu pysyvän luonteiseksi. Toki hallintosääntömuutoksin painotuksia saadaan muutettua aina tarvittaessa.

Keskustan valtuustoryhmä hyväksyy päätösesityksen esitetyssä muodossaan.

EtusivuUutisetKeskustan Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmän puheenvuoro 30.1.