Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin eduskuntavaaliohjelma, 5 nostoa.
6.2.2023
Lapset ja nuoret, heissä on tulevaisuus. Lasten ja nuorten hyvinvointiin on panostettava oikea-aikaisilla ja riittävilläpalveluilla. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuunja elinympäristöön. Hyvinvoiva perhe, laadukas varhaiskasvatus,toimiva peruskoulu ja hyvät harrastusmahdollisuudet antavat lapsillemme hyvät eväät tulevaisuuteen.
Yrittäjyys ja työelämä. Yrityksiä on kannustettava kasvuun ja uuden luomiseen. Verotuksen ja lainsäädännön on oltava ennustettavaa ja yrittäjyyttä tukevaa. Työvoimapulaan on vastattava useilla eri toimenpiteillä.
Ruoka. Suomalaisen alkutuotannon kannattavuudesta on huolehdittava. Vastuu kuuluu koko elintarvikeketjulle, myös kuluttajille. Kannattava alkutuotanto on osa huoltovarmuuttamme.
Energiaomavaraisuus. Suomi omavaraiseksi lämmössä ja ja sähkössä. Tartumme uusien energiamuotojen mahdollisuuksiin ja vahvistamme monipuolista kotimaista energiatuotantoa.
Sote. Ihminen on kaiken keskiössä. Oikeanlaisella palvelulla oikea-aikaisesti hoitoon. Palvelut yhdeltä luukulta. Jokaisessa kunnassa tulee olla sosiaali- ja terveysasema, josta saa neuvontaa, ohjausta ja lähipalveluita.