Hyvinvointialueiden itsehallinto turvattava – nykyinen linja rikkoo SOTE-uudistuksen perusidean
Hyvinvointialueet, kuten Keski-Pohjanmaan Soite, ovat perustuslain mukaisia itsehallinnollisia alueita. Niiden tehtävä on turvata sosiaali- ja terveyspalvelut alueen asukkaille. Itsehallinto tarkoittaa todellista päätösvaltaa palvelurakenteesta ja talouden sopeuttamisesta. Tämä periaate on ollut keskeinen SOTE-uudistuksessa, joka on ollut voimassa vasta alle kolme vuotta.
Nykyinen hallituksen linja ja Valtiovarainministeriön tiukka ohjaus ja hallituksen säästötoimet kaventavat hyvinvointialueiden itsehallintoa ja mikä ongelmallisinta, ajavat ihmisten palvelut romahdusvaaran partaalle! Siirtymätasausten leikkaukset, omavastuuosuudet ja rahoitusmallin kiristykset eivät tue uudistuksen tavoitteita, vaan lisäävät hallinnollista ohjausta. Hyvinvointialueet joutuvat sopeuttamaan palvelujaan ilman riittävää joustoa, mikä vaarantaa palvelujen saatavuuden ja alueellisen päätösvallan.
Erityisen huolestuttavaa on, että nyt hyvinvointialueet kääntyvät kuntien puoleen anomaan vuokrahelpotuksia tai hyvityksiä selvitäkseen muutaman prosentin rahoitusvajeesta. Näin ei pitänyt käydä – sote-uudistus rakennettiin valtion rahoittamaksi malliksi, jossa kuntien vastuu päättyi. Esimerkiksi Soiten kokonaisbudjetissa tilavuokrat muodostavat vain noin prosentin osuuden – ongelma ei siis ole kuntien vuokrissa, vaan valtion rahoitusjärjestelmässä. Miksi valtiovallalta puuttuu halua korjata tilanne?
Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin syyskokous vaatii, että hyvinvointialueiden itsehallinto turvataan ja niille annetaan työrauha kehittää palveluja. Rahoitusmallia tulee kehittää ennakoitavaksi ja kannustavaksi ilman kohtuuttomia leikkauksia. Sote-uudistuksen yhteydessä terveysongelmien ennaltaehkäisy tuli saattaa uudelle tasolle niin, että kalliiden erikoishoitojen tarve tulisi vähenemään. Nykyisellä kiristyslinjalla maamme hallitus pakottaa alueet leikkaamaan ennaltaehkäisystä ja terveyttä tukevasta toiminnasta, koska pelkästään lain määräämien tehtävien suorittaminen nykyisellä rahoituksella ja rahoitusmallilla on alueille haasteellista.
Päätösvallan tulee säilyä alueilla, ei keskittämiselle
On tarpeen luoda pitkäjänteinen kehittämisohjelma, ei jatkuvia kriisitoimia. Keskusta on esittänyt useita korjauksia sote-malliin, jonka tiedettiin jo sote-ratkaisun tultua voimaan olevan kokonaisvaltainen ja jatkuvasti kehittyvä malli, jolla hoidetaan julkinen terveydenhoito, sosiaalitoimi ja pelastustoimi maassamme.
Nykyinen hallitus ei näytä aikovan korjata tilannetta, vaan seuraa sivusta, kun järjestelmä ajetaan taloudelliseen umpikujaan. Hallitus näyttää odottavan, että laiva ajaa kiville – ja tarjoaa sitten vain yhtä vaihtoehtoa: ”keskittämisen tietä”. Tämä ei käy Keskustalle. Keskittäminen ei ole ratkaisu. Kaikkialle ulottuvat lähipalvelut ovat ja ne tuovat myös pitkässä juoksussa moninkertaiset säästöt, kunhan ne saadaan rauhassa laittaa täytäntöön.
Nykyinen hallituksen linja ei siis korjaa SOTE-mallia, vaan rikkoo sen perusidean. Hyvinvointialueet eivät saa olla valtion hallinnon jatke, vaan aidosti itsehallinnollisia toimijoita. Keskusta puolustaa alueellista itsehallintoa ja kansanvaltaa – tämä on edellytys sille, että palvelut voidaan järjestää tehokkaasti ja lähellä ihmisiä.
Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri edellyttää, että hyvinvointialueiden itsehallinto on turvattava. Hallituksen tulee luottaa alueisiin ja antaa niille mahdollisuus tehdä omat päätöksensä. Keskustan kanta on selvä: ohjauslinjaa on muutettava ja rahoitusmallia kehitettävä siten, että alueellinen päätösvalta ja palvelut säilyvät ihmisten lähellä.

