Olen Otto Tikkanen Utajärven Sotkankylältä. Tällä hetkellä opiskelen agrologiksi toista vuotta Oulun ammattikorkeakoulussa. Olen nyt toista vuotta Utajärven keskustan hallituksessa mukana. Olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut politiikasta, siksi haluan olla päättämässä oman kunnan asioista.
Kehittää kuntaan nuorten näkökulmasta. Lapsille uusia virikkeitä. Haluaisin kehittää nuorten ja lasten harrastuksia ja nuorille lisää työpaikkoja.
Maa- ja metsätalous sekä muut yrittäjät ovat tärkeitä kunnalle. Kaikkia yrityksiä pitää tukea. Me tarvitaan uusia yrityksiä, jotta saadaan paremmin uusia työpaikkoja.
Edistää energian tuotantoon ja jatkojalostukseen. Lähipalveluiden säilyttäminen. Kuntaan vuokra-asuntoja eri tarpeisiin. Liikenneturvallisuuden kehittäminen ja parantaminen.