40

Kaisa Oinas-Panuma

Kuhmo, Kainuu
resurssisuunnittelija, YTM, 28

Olen 28-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, joka hakee kolmatta kauttaan rakkaan kotikaupungin kaupunginvaltuustossa. Minulle on tärkeää voida tarjota saavutettua osaamistani yhteisten asioiden edistämiseen ja tuoda nuoren aikuisen näkökulmaa päätöksentekoon. Kuhmo on antanut niin hyvät lähtökohdat omaan elämääni, että tahdon olla mahdollistamassa hyviä asioita muillekin. Tärkeimpiä arvoja itselleni ovat sivistys, ylisukupolvisuus ja paikallisuus.

Vaaliteemat

Kuhmolainen on keskiössä

Kuhmon kaupunki ei tuota palveluja talouslukuja vaan ihmisiä varten. Palveluiden tarvitsijat - siis kainuulaiset - eivät saa unohtua desimaaleiksi tai tuntua rasitteilta. Valtion politiikkaan valtuutetulla ei juuri ole sanavaltaa, mutta siihen on, miten itse puhumme ja tuomme näkyväksi kainuulaisten edun.

Hyvinvointi vaatii tekoja

Haluan edistää kuntalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tähän liittyvät myös ihmisten perustarpeiden toteuttaminen ja inhimillisen kehityksen mahdollistaminen (esimerkiksi harrastusten ja koulutusten muodossa). Tämän edistäminen vaatii myös Kainuussa enemmän yhteistyötä kuntien ja hyvinvointialueen kesken. Tämä vaatii pidemmän aikavälin suunnitelmia, mutta onnistuessaan ennaltaehkäisy auttaa varmasti hillitsemään kustannuksia ja parantaa kuhmolaisten elämänlaatua.