159

Juha Mikkonen

Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa
opettaja, herastuomari, 49

Olen liberaalisti elämään suhtautuva kristitty talouskonservatiivi. Seinäjoen evankelis-luterilaisen seurakunnan ja Herättäjä-yhdistyksen jäsen. Työkseni opetan ja ohjaan lapsia ja nuoria lastensuojelun piirissä. Olen 20 vuotta toiminut käräjäoikeuden maallikkojäsenenä eli lautamiehenä. Maanpuolustus on lähellä sydäntä, sotilasarvoltani olen yliluutnantti. Urheilupuolella lentopallo on minulla pitkäaikainen harrastus. Partiolaisuus on minussa myös syvällä, vaikka oma toiminta nykyään turhan vähäistä onkin.

Keskustan jäsen olen ollut pitkään, markka-aikaan olen liittynyt. Keskustan Seinäjoen kunnallisjärjestön rahastonhoitajana olen yli kymmenen vuotta toiminut ja toimin edelleen.

Vaaliteemat

Parhaan ymmärrykseni mukaan lupaan toimia, jos valituksi tulen.

Kuntaveron korotuksia en tule hyväksymään.

Arvoni ovat rehellisyys ja oikeudenmukaisuus.