Olen Pekka Lokinperä, 57 vuotias metsätalousyrittäjä ja korvausneuvoja. Asumme nykyisin vaimoni kanssa kahden Oitissa. Olen ollut jo pitkään mukana vaikuttamassa kunnan ja kuntalaisten asioihin myös seutukunnallisesti ja maakunnallisesti. Nyt olen mm. valtuutettu, kunnanhallituksen 2 vpj ja maakuntavaltuutettu. Kokemusta minulla on myös kunnanhallituksen puheenjohtajana toimimisesta kahdella eri valtuustokaudella. Olen aktiivisesti mukana erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämisessä ja ollut mukana juontamassa ja esiintymässä lukuisissa eri tilaisuuksissa. Kuntapolitiikassa tarvitaan sekä kokeneita, että myös uusia näkemyksiä hyvään, tulevaisuuteen katsovaan päätöksentekoon.