Olen suurperheen äiti Keminmaasta. Minulla on 7 lasta ja 5 lastenlasta. Harrastan taiteita eri muodoissa kuten kuvataidetta, käsitöitä, teatteria, musiikkia, elokuvia, kirjallisuutta sekä yhdistystoimintaa. Pidän paljon myös kirjoittamisesta ja runous on lähellä sydäntäni. Rakastan luontoa ja retkeilyä. Luonteeltani olen ratkaisukeskeinen humanisti. Luovuus, myönteisyys ja energisyys on luonteeni vahvimpia ominaisuuksia. Ideoin ja kehitän aina jotain uutta. Vierivä kivi ei sammaloidu. Tykkään olla siellä missä tehdään - yhdessä.
Toimin erilaisissa luottamustehtävissä ja politiikassa olen ollut jo 16 vuotta mukana.
Tärkeimpiä niistä ovat:
Keminmaan kunnanvaltuusto
Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ja valtuuston jäsen
Keminmaan Energia ja vesi hallituksen jäsen
Snellmanien Sukuyhdistys ry puheenjohtaja
Keminmaan Kuvataideseura Suma ry puheenjohtaja
Keminmaan Diakoniatyön johtoryhmän puheenjohtaja
On valtavan tärkeää, että lapset ja nuoret sekä saavat opiskella ja opetushenkilöstö tehdä työtä terveessä, turvallisessa ja toimivassa ympäristössä. Sen on oltava tasapuolista kaikille kunnassa asuville lapsille ja nuorille.
Liike on lääke. Se pitää kaikenikäiset hyvässä kunnossa ja tuo hyvinvointia arkeen, sekä ehkäisee sairauksia. Kunnan on huolehdittava asianmukaisista, terveistä ja turvallisista liikuntatiloista niin ulko-kuin sisäliikuntaakin harrastaville. Liikkumista on vahvasti tuettava ja sen on oltava saavutettavissa kaikille ikäryhmille.
Liikunta tukee kehon hyvinvointia, mutta kulttuuri on eliksiiriä mielelle. Kunta voi tukea kulttuurin harrastamista monin tavoin mm. yhdistystoimintaa tukemalla ja järjestämällä kuntalaisille kulttuuritapahtumia, konsertteja ym.