140

Vuokko Hämäläinen

Kuopio, Pohjois-Savo
terveystieteiden maisteri, sairaanhoitaja, 72

Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Terveydenhuollossa työni aloitin apuhoitajana ja jatkoin kouluttautumalla sairaanhoitajaksi ja terveystieteiden maisteriksi. Koulutusohjelmani Kuopion yliopistossa oli sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinon maisteri, jonka perusteella minulla on hyvät tietotekniset ja taloudenhallinnan taidot. Työurallani olen toiminut erikoissairaanhoidossa sekä perusterveydenhuollossa, hoitajana ja hoitotyön esihenkilönä, joten sote-kenttä on tullut hyvin tutuksi ja minulla on vahva asiantuntemus tältä alalta. Virkatyöni välissä vuosina 2010-2012 toimin kansallisen terveydenedistämisen koordinaattorina perusterveydenhuollon kehittämishankkeessa. Luottamustehtävät: Kuopion kaupunginvaltuutettu, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu, PeeÄssän edustajiston jäsen ja Servican hallituksen jäsen. Kaupunginvaltuutettuna olen jättänyt Kuopion kaupungille valtuustoaloitetteen 9/2022: jossa esitin huolen Petosenlammen tilasta ja ehdotin mahdollisia kunnostustoimia. Eläkkeellä ollessani olen toiminut seuraavissa vapaaehtoistoimissa: Senioreiden nettituutorina, SPR:n terveystoimijana sekä vapaaehtoisessa maanpuolustustoiminnassa, jossa toimin edelleen.

Vaaliteemat

Ikäihmisten hyvinvointi

Ikäihmisten kotona asumista on tuettava ja kotihoitoon on saatava riittävästi resursseja. Helppo pääsy kaupungin tarjoamiin palveluihin, myös ilman digiosaamista. Yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja ja tapahtumia eri puolilla kuntaa. Myös esteettömyys tulee huomioida

Elinvoimainen ja toimiva kaupunki

Teiden kunnossapito ja sujuvat liikennejärjestelyt. Paikallisten yritysten suosiminen kunnan hankinnoissa. Kerrostalojen korottaminen voi olla kestävä ja kustannustehokas tapa lisätä asuntoja.

Puhdas lähiluonto

Tulen edistämään kaupungin viheraluiden kehittämistä sekä lähilampien ylläpitoa, jotta jokaisella asukkaalla on lähettyvillään viihtyisä paikka ulkoiluun ja virkistykseen.