12

Paavo Juntunen

Salla, Lappi
järjestelmäkehityspäällikkö, 51

Asun rouvan ja koirien kanssa Naruskalla viettäen väliaikaa lapsiperhearjen ja vanhuuden välimaastossa. Kokemusta on kertynyt kunnallisten palveluiden tarpeesta ja hyödyntämisestä oman arjen kautta. Omat vanhemmat elävät aikakautta, jossa ikäihmisten palveluiden tarpeet korostuvat.

Päätoimisesti elätän itseni järjestelmäkehityspäällikkönä ja sivutoimiesti harrastan matkailualan yritystoimintaa. Luontoharrastukset pitävät mielen virkeänä.

Kokemusta löytyy kunnallisesta päätöksenteosta yhden valtuustokauden ajalta. Työuralla olen osallistunut niin yritysten toimintojen johtamiseen kuin kehityshankkeiden läpivientiin. Harrastuspuolella on kertynyt kokemusta erilaisten näkemysten yhteen sovittamiseksi luottamustoimien kautta.

Vaaliteemat

Avoimuus ja yhteistyö

Pienessä kunnassa on hyvät edellytyksen tehdä yhteistyötä avoimesti läpi puoluerajojen yhteisten asioiden hyväksi.

Elinvoima

Kunnan elinvoima perustuu työpaikkoihin ja sitä kautta saatuihin verotuloihin. Elinvoimaa ei rakenneta palveluita supistamalla eikä veroja korottamalla. Tarvitaan kolmas vaihtoehto eli tulojen lisääminen. Helpommin sanottu kuin tehty – juuri tämän vuoksi päätöksentekoon tarvitaan yrittäjähenkistä otetta.

Luontoarvot

Sallan alueella on monipuolinen luonto, josta on tärkeää pitää hyvä huoli. Salla myös elää luonnosta. Luonnonsuojelun, luonnon virkistyskäytön ja elannon hankkimisen luonnosta ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään.