80

Annika Määttä

Äänekoski, Keski-Suomi
henkilöstö- ja talousjohtaja, kirjanpitäjä, 27

Olen mieheni ja kahden lapsemme kanssa muuttanut Suolahteen keväällä 2024. Olen aina ollut ahkera tekemään töitä ja työllistynyt jo nuorena esihenkilötehtäviin. Minut on koettu yhteistyökykyisenä tiimipelaajana, josta uskon olevan hyötyä päättäjänä. Mielestäni olen lämmin ja helposti lähestyttävä ihminen. Tarvittaessa osaan pitää puoleni ja kertoa näkemykseni selkeästikin. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat perusarvojani ja mielestäni hyvä lähtökohta toimivaan yhteistyöhön. Näen itseni nuorena, yhteistyökykyisenä ja monipuolisena henkilönä osana Äänekosken kunnallispolitiikkaa. Käytä ääntäsi niin tehdään Äänekoskesta kaikkien kaupunki, mielekästä asumista ylisukupolvisesti ja yli taajamarajojen.

Vaaliteemat

Vetovoimaa Äänekoskelle

Kaupunkiin tutustuessa olen todennut, että täällä on panostettu moniin asioihin, esimerkkinä uudet koulut ja päiväkodit. Kokemukseni mukaan terveydenhuolto toimii täällä hyvin. Pienten lasten äitinä, lasten ja nuorten asiat ovat lähellä sydäntäni. Muuttaessamme uudelle paikkakunnalle ilman tukiverkostoa, ajatukseni lapsiperheiden kotipalvelun tärkeydestä on noussut pinnalle. Perheiden hyvinvoinnin nostaminen etusijalle on panostus tulevaisuuteen. Kaupungin tuki edellä mainitussa asiassa lisäisi Äänekosken kiinnostavuutta

Äänekoski, kaikkien kaupunki

Äänekoski on laaja kaupunki ja haluan että peruspalvelut säilyvät myös taajamissa ja kylissä. Jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa, kuitenkaan jäämättä ulos lähipalveluiden piiristä. Ihmisten hyvinvointi pitäisi ottaa huomioon ylisukupolvisesti. Onhan kaikkien etu, että kaupunki palvelee asukkaita vauvasta vaariin. Haluan olla luomassa turvallista elinympäristöä kaikille. Ikäihmisille pitäisi mahdollistaa turvallinen kotiasuminen niin pitkään kuin mahdollista. Tuetaan sujuvaan ja turvalliseen arkeen.

Edistetään työllisyyttä ja kannustetaan yrittäjyyteen

Kotitalousvähennyksen alentaminen heikentää ihmisten ostovoimaa. Ostovoiman heikentyminen heijastuu moniin yrityksiin ja tämän myötä heikentää työllisyyttä. Kaupunkina olisi hyvä edistää työllisyyttä ja tukea yrittäjyyteen. Kaupunki tarvitsee lisää työpaikkoja, onhan työllisyydellä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia kaupungin kassaan. Lisää verotuloja ja parempaa elinvoimaa.
Koulutukseni puolesta olen kiinnostunut lähestymään asioita myös taloudellisesta näkökulmasta. Tavoitteeni on, että käytettävissä oleva kassa käytetään mahdollisimman monia kaupunkilaisia hyödyttävällä tavalla, taloudellinen tasapaino huomioiden.