Olen Kainuussa syntynyt tolokku sairaanhoitaja. Työni olen tehnyt hoitotyössä ja suurimman osan ammattijärjestön järjestöpäällikkönä. Nyt en ole enää aktiivityössä.
Nykyisin vaikutan Tampereen ja Pirhan vanhusneuvoston jäsenenä ja myös Sarka Oy:n hallituksen jäsenenä.
Ikäihmisten asiat ovat Kaupungin ja Pirhan yhteisiä. Näiden asioiden vastuiden selkiinnyttäminen on ensisijaista. Pali-avustajat vakituisiksi. Kulttuuria terveydeksi ja saattajia riittävästi. Skuutit pois kaduilta. Paperintuhoojat/silppurit jokaiseen kirjastoon, jotta salassa pidettävät paperit voidaan turvallisesti hävittää. Perhehoitoa lisää ja päivätoimintaan monipuolisuutta. Ikäihmiset kaupungin voimavaraksi. Kadut siisteiksi lumesta ja hiekkaa ajoissa, niin vältytään Acutan ruuhkista. Turvallinen Tampere myös iltaisin.
Kotihoidon tuki vakavaan harkintaan ja käyttöön. Lapsiperheille tukea ja kotiapua. Hyvinvoiva varhaiskasvatuksen henkilöstö on kultakimpale Tampereella. "Lapselliset" kirjastot käyttöön, lukeminen kannattaa aina.
Työttömyyden vähentäminen ensisijaista. Asunnottomuuden parantaminen. Kotoa on kivaa lähteä töihin.