Olen asunut Varkauden Viljolahdessa maaseutualueella kohta 40 vuotta ja välillä työtehtävät ovat vieneet eri puolille Suomea. Minulla on laaja-alainen yli 20 vuoden tuntemus kuntahallinnosta ja maankäytön suunnittelusta kaavasuunnittelijana ja kaavoituspäällikkönä. Parhaillaan toimin määräaikaisena kaavasuunnittelijana Varkauden kaupungilla.
Kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä olin yhtäjaksoisesti ajan 1987-2012, ensin Kangaslammin kunnassa ja vuonna 2005 tapahtuneen kuntaliitoksen jälkeen Varkaudessa. Työtehtävät veivät vuonna 2011 Alavuden kaupungin palvelukseen ja erosin luottamustehtävistäni vuoden 2012 keväällä. Tuolloin olin kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja.
Harrastukset ovat supistuneet omakotitalon pihassa puuhasteluun ja sukututkimuskiinnostus on herännyt, joten lienen tulossa vanhaksi.
Perheeseeni kuuluu poika perheineen. Heille on syntymässä toinen lapsi nyt 1,5-vuotiaan pojan kaveriksi. Poika ja miniä ovat innokkaita metsästäjiä ja miniällä on myös kenneltoimintaa. Poika jatkaa muun työn ohessa isänsä kanssa peltoviljelyä, polttopuiden myyntiä sekä erilaista koneurakointia lähialueen asukkaille.
Nyt minulla on taas aikaa ja mahdollisuus osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen kotikunnassani.
Konserniyhtiöiden talous/velkamäärä rasittaa peruskunnan taloutta.
Kouluverkkotarkastelu on taas ajankohtainen.
Rakennusinvestoinnit tärkeysjärjestykseen talouden kantokyvyn mukaan.
Kaupungin tai hyvinvointialueen käytöstä poistuvien rakennusten ja tilojen jatkokäyttö ja ylläpitokustannusten minimointi.
Kangaslammin alueen julkiset palvelut ovat minimissään, koulu lakkautui viime keväänä, asiointipiste ja lähikirjasto on, mutta kuinka käy palvelukeskuksen hyvinvointialueen päätöksissä.
Palvelujen saavutettavuus on heikko autottomilla, kun ei ole julkista liikennettä, eikä edes Pali-liikennettä. Vaikutus on suurin vanhusväestöön sekä lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole mahdollisuus samoihin harrastuksiin kuin ydinkaupunkilaisilla.
Kuitenkin Varkauden palvelutarjonta on säilytettävä laajana ja saatava pysytettyä hyvinvointikeskuksessa erikoislääkäritoimintaa ja pienimuotoisia leikkauksia.