511

Raija Lehtinen

Helsinki, Uusimaa
Yrittäjä, 72

Olen ollut yrittäjä 42 vuotta. Tästä ajasta parikymmentä vuotta minulla oli 10-15 työntekijää. Viimeiset vuodet olen toiminut lähes yksinyrittäjänä.
Olen ollut lukuisien yrittäjäyhdistysten hallituksissa ja perustin 2016 Suomen Yrittäjien alaisuuteen suositun, englanninkielisen HEI Networkin, joka toimii edelleen. Toimin HEI Networkin puheenjohtajana neljä ensimmäistä vuotta.
Lähes koko 70-luvun työskentelin Helsingin lentoaseman infossa tiedottajana poislukien tyttärien syntymät ja pari vuotta työskennellen rahtilaivassa Tyynellä merellä.
Yrittäjyyden ohessa olen ratsastanut, pelannut tennistä SM-tasolla, elänyt perhe-elämää kahden lapsen, koirien ja hevosen siivittämänä, matkustanut ahkerasti, lukenut kirjoja, laulanut ja tanssinut.
Tartun tilaisuuksiin, joita eteen on tullut paljon.

Vaaliteemat

Toiveilla on tapana toteutua.

Elämän tarjoamat tilaisuudet täytyy huomata heti!
Joskus tilaisuus on tarjolla vain muutaman minuutin, toisinaan pari päivää, välillä on harkinta-aikaa pidempäänkin.

Tee ja toimi, älä ainoastaan puhu!

Yrittäjänä olen tottunut asettamaan päämääriä ja tekemään niiden saavuttamiseksi työtä. Mikä parasta alitajuntakin työskentelee päämäärän suuntaan!