14

Anne Rönkkö

Lapinjärvi, Uusimaa
erityisopettaja, 73

Olen lähtöisin länsirannikolta Pyhärannan kunnasta. Minulla on puoliso, viisi lasta ja neljä lastenlasta. Olen toiminut opettajana Lapinjärvellä yli 40 vuoden ajan, luokanopettajana ja 2000-luvun alusta lähtien erityisopettajana. 16 vuotta olin myös koulun rehtori. Viimeiset kaksi työvuottani hoidin erityisopetuksen Aurinkovuoren koulussa Asikkalassa. Vuodesta 2008 lähtien olen ollut kunnanvaltuutettuna, ensin kaksi kautta varsinaisena, välillä kerran varajäsenenä ja nyt tällä kaudella taas varsinaisena jäsenenä. Monta vuotta olin kunnanhallituksessa, eri lautakunnissa ja tällä kaudella kaksi vuotta Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana ja nyt varapuheenjohtajana. Vaikka olen siis pitkään ollut hoitamassa kunnan asioita, on minulla edelleen intoa ja halua toimia kotikuntani parhaaksi. Päätöksiä tehtäessä haluan, että eri ikäryhmät tulevat tasapuolisesti huomioiduiksi. Harrastuksiini kuuluu monenlainen liikunta ja myös padel sekä avantouinti. Kirjoja luen hyvin mielelläni. Perhe on minulle tosi tärkeä.

Vaaliteemat

Itsenäinen Lapinjärvi

Lupaan toimia aktiivisesti parhaani mukaan itsenäisen Lapinjärven hyväksi.
Lapinjärven kunta täyttää tänä vuonna 450 vuotta.

Tarkka taloudenpito

Vakaa talous on kunnan peruspilari. Hyvä taloudellinen tilanne antaa kunnalle mahdollisuudet järjestää palveluja asukkaiden tarpeen mukaan. Huolehdin yhdessä toisten päättäjien kanssa siitä, että Lapinjärven talous on kunnossa ja tasapainossa.

Yhteistyö

Luotan yhteistyön voimaan. Yli puoluerajojen etsimme yhdessä parhaita ratkaisuja Lapinjärven kunnalle.