Hei!
Olen Jyrki Vääräkoski 40- vuotias metsäkoneurakoitsija Alavieskasta.
Olen ollut kuntapolitiikassa mukana vuodesta 2021 ja siitä viimeiset kaksi vuotta valtuuston puheenjohtaja. Puheenjohtajana toimiminen on tuonut paljon oppia, uusia näkökulmia ja olen saanut perehtyä asioihin eri näkökulmista. Jatkossakin olen valmis omalta osaltani viemään asioita eteenpäin kotikunnassani.
Koen tärkeäksi, että Alavieska voisi jatkossakin olla itsenäinen kunta joka asioita viedään yhdessä eteenpäin. Ajattelen, että sujuvan yhteistyön tekeminen ympärillä olevien kuntien ja eri toimijoiden kanssa edistää kuntalaisten hyvinvointia.
Haluan olla osana edistämässä kuntalaisten hyvinvointia. Yhteisöllisyys on tärkeä voimavara pienessä kunnassa. Pidän tärkeänä, että meillä on oma koulu, päivähoito ja vanhusten asumisyksikkö. Nämä ovat turvallisia puitteita kasvaa, oppia, elää ja vanheta.