7

Miia Ahlholm

Enontekiö, Lappi
palveluvastaava, geronomi AMK, 54

Hei,
Olen Hetassa asuva enontekiöläinen Keskustan kuntavaaliehdokas.

Työskentelen Lapin hyvinvointialueella palveluvastaavana ikäihmisten palveluissa. Toimin myös pohjoisen palvelualueen luottamusmiehenä. Minulla on yli 30 vuoden kokemus kuntatyöstä ikäihmisten hyväksi, joten osaaminen ja kokemus huolehtia myös niistä, jotka eivät itse pysty puolustamaan oikeuksiaan, on vahva.

Elämän merkityksellisyys, hyvä paikallinen arki ja turvallinen tulevaisuus rakentuvat laadukkaista ja tasa-arvoisista lähipalveluista elämän eri vaiheissa ja eri tilanteissa.

Haluan olla vaikuttamassa kotikunnan viihtyisyyden ja elinvoiman kehittämiseen. Vahva paikallinen elinvoima lisää huoltovarmuutta, kilpailukykyä ja viihtyisyyttä.

Perheeseeni kuuluvat puoliso ja kaksi lasta. Toinen lapsista asuu perheineen Etelä-Suomessa ja toinen käy Enontekiön Erälukiota.

Vaaliteemat

Laadukkaiden peruspalveluiden turvaaminen

Paikallisten erityispiirteiden huomioiminen palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa; eri elämänvaiheet, elämäntilanteet, sijainti, monikulttuurisuus ja turvattu tulevaisuus.

Paikallisen elinvoiman edistäminen

Kehitetään huoltovarmuutta, kilpailukykyä ja viihtyisyyttä paikallisia elinkeinoja ja luontoarvoja kunnioittaen.

Hyvähenkinen päätöksenteko- ja keskustelukulttuuri

Avoin, rakentava yhteistyö ja päätöksenteko.