Olen syntyperäinen Honkilahtelainen ja muutama vuosi sitten palasin kotiseudulleni vietettyäni parikymmentä vuotta Varsinais-Suomessa. Lasteni aikuistuttua päätin palata juurilleni viljelemään ja kehittämään kotitilaani.
Viljelijän työn ohella toimin maatalousyrittäjien työkykyneuvojana, mikä on tuonut minulle laajan näkökulman yrittäjyyteen, lainsäädäntöön sekä sosiaali- ja terveysalaan. Työssäni kohtaan eri ammattiryhmien ja maatalousyrittäjien arkea, minkä ansiosta minulla on monipuolinen ymmärrys niin elinkeinotoiminnan haasteista kuin hyvinvointiin ja työkykyyn liittyvistä kysymyksistä. Tämä kokemuspohja antaa vahvan perustan myös kuntapolitiikassa toimimiseen.
Pyrin tekemään parhaani sen eteen, että myös kuntamme reuna-alueilla on helposti saavutettavissa tärkeät palvelut sekä nykyiset koulut.
Peruspalveluiden (terveyskeskus, vanhuspalvelut, sosiaalihuolto) saatavuuden turvaaminen omassa kunnassa jatkossakin.
Kohtuuhintaiset ja helposti saavutettavissa olevat liikunta- ja kulttuuripalvelut ovat tärkeitä voimavaroja kuntalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille.