Olen 63-vuotias ja ensimmäistä kertaa mukana hakemassa mandaattia kuntapäättäjäksi. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi aikuista lasta, sekä neljä lasten lasta. Koulutukseltani olen rakennusalan teknikko. Olen pääasiassa työskennellyt rakennusalalla koko työurani ajan, niin kirvesmiehenä työnjohtajana, kuin myös tehnyt osittaisia valvontatöitä. Nykyisin työskentelen koulutuskuntayhtymä Jedun palveluksessa työnohjaajana.
Olemme asuneet Haapajärvellä lähes koko ikämme vaimoni kanssa. Tosin erään ajanjakson asuimme ja työskentelimme Raahessa, vähän yli kaksikymmentä vuotta.
Harrastuksiini kuuluu metsänhoitotyöt, mökkeily ja muutenkin luonnossa liikkuminen.
Oman kunnan talous saatettava kestävälle pohjalle. Perustuen siihen, että työtä ja toimeentuloa riittää kunnassa. Uusien innovaatioiden myötä verovaroja kunnan kassaan. Vihreän siirtymän hankkeet kunnalle tulevaisuudessa tärkeitä. Rakentamisen elävöittäminen eri sektoreilla saadaan kuntaan työllisyyttä. Verkostaudutaan ja haetaan yhteistyö kumppaneita.
Lapset, vanhukset ja muutkin apua arjessa tarvitsevat otettava huomioon kunnan päätöksen teossa. Yleensä hoivapalveluiden saanti mahdollisimman läheltä taattava. Lapsien ja nuorten tarpeet huomioidaan mm. harrastusmahdollisuuksissa.
Ollaan yhteydessä kuntalaisiin ja ollaan kiinnostuneita heidän ongelmistaan. Ei jätetä asioita puolitiehen vaan viedään huolet päättävien elimien kuultaviksi. Hyvinkin pienet murheet ja niiden ratkaisut ovat olennainen osa asumisviihtyvyyttä,