33

Marjut Vakkilainen

Hausjärvi, Kanta-Häme
agrologi, 48

Olen 48-vuotias Hausjärveläinen. Perheemme muutti Nyryn kylään vuonna 2006, nuorimmat lapsemme ovat saaneet kasvaa täällä aikuisiksi. Olemme saaneet lapsille Hausjärvellä laadukkaan päivähoidon, peruskoulutuksen ja lukion. Ruuhkavuodet ovat elämässäni takanapäin, koen että nyt minulla on aikaa ja halua yhteisten asioiden hoitamiseen. Hausjärvellä mielestäni parasta on luonto ja sen tuoma rauha. Työskentelen maatalousalalla lypsykarjan jalostusneuvojana.
Olen ehdolla kuntavaaleissa toista kertaa. Olen päässyt kunnanvaltuuston kokouksiin varavaltuutettuna. Olen toiminut perusturvalautakunnan ja hyvinvointijaoston jäsenenä. Olen toiminut alueellisen ympäristöterveysjaoston varajäsenenä.
En tee vaalilupauksia koska tiedän että politiikka on täynnä kompromisseja. Asioista päätetään kunnanvaltuustossa yhdessä, ei yksin jyräämällä.
Talouden tasapainon säilyttäminen Hausjärven kunnassa on tärkeää, se luo meille mahdollisuudet tulevaisuuden investointeja varten.

Vaaliteemat

Kotimainen ruoka ja omavaraisuus

Kouluissa, päivä- ja seniorikodeissa kotimainen, laadukas ruoka kunniaan. Hyvänmakuinen ruoka luo hyvinvointia ja auttaa jaksamaan paremmin. Kouluruoka joka jää syömättä on kunnan taloudelle pelkkää hukkaa.

Varhaiskasvatus ja nuoret

Meillä on vastuu pitää huoli meidän lapsista ja nuorista. Koulutus on tärkeää eikä mielestäni ole oikea paikka säästää. Kouluissa nuortemme täytyy saada olla turvassa ja siellä on taattava opiskelurauha.

Hausjärveläisten hyvinvointi

On tärkeää että Hausjärveläiset voivat hyvin vauvasta vaariin. Yhteisöllistä asumista olisi hyvä saada Hausjärvelle lisää. Virkkula on oiva esimerkki hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä lisäävästä asumisesta. Toivoisin että nuorillekin olisi tarjolla yhteisöllisen asumisen vaihtoehtoja.
Perheissä vanhemmuutta olisi tärkeää tukea, järjestää perheille koulutusta lasten ja nuorten ajankohtaisista asioista. Päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn aikuisilla kuin nuorillakin olisi tarpeen saada tukea.