Olen 40-vuotias kahden lapsen äiti Hausjärveltä. Tällä hetkellä työskentelen toiminnanjohtajana, aikaisemmin olen toiminut asiakaspalvelun ja myynnin erilaisissa tehtävissä. Vahvuuteni ovat hyvissä vuorovaikutustaidoissa, viestinnässä ja kyvyssä nähdä asiat positiivisen kautta. Kannatan yhteistyötä yli puoluerajojen, jotta saamme aikaan konkreettisia tuloksia kuntalaisten hyväksi.
Haluan rakentaa yhteistä Hausjärveä, jossa yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen tekevät kunnasta vahvemman kuin jakautuneet näkemykset. Yhteisöllisyys ei synny itsestään, vaan sitä täytyy aktiivisesti vahvistaa. Haluan olla rakentamassa Hausjärveä, jossa yhteistyöllä saadaan aikaan parempi kunta meille kaikille!
Avoin päätöksenteko ja selkeä viestintä ovat hyvän vuorovaikutuksen perusta. Kuntalaisten pitää voida luottaa siihen, että päätöksiä tehdään heidän parhaakseen ja että ne perustuvat tietoon, eivät suljettuihin kabinettikeskusteluihin. Haluan olla edistämässä Hausjärvellä päätöksentekoa, joka on avointa, osallistavaa ja kaikkien saavutettavissa!
Vastuullisuus on kunnan kehityksen kulmakivi. Se tarkoittaa päätöksiä, jotka ovat kestäviä niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ympäristönkin kannalta. Vastuullisuus tarkoittaa rohkeutta tehdä kestäviä ratkaisuja, jotka eivät ole vain hetkellisiä vaan kantavat pitkälle tulevaisuuteen.