Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri. Olen työskennellyt erilaisissa tehtävissä politiikan parissa vuodesta 2021 lähtien. Olen määrätietoinen, ahkera, kompromissinhakuinen ja empaattinen toimija. Kertyneen työ- ja järjestökokemuksen kautta olen päässyt tekemään yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa ja kerryttämään vuorovaikutustaitojani.
Uskon kehitykseen ja kehittämiseen - itseni ja toimintaympäristöni osalta.
Asun avopuolisoni ja koirani kanssa Itä-Helsingissä. Harrastan lenkkeilyä, lukemista ja käsitöitä.
Esimerkiksi julkisen liikenteen maksujen alentaminen sekä kohtuuhintaisen asumisen varmistaminen opiskelijoille, olisivat tarpeellisia keinoja opiskelijaystävällisyyden lisäämiseksi.
Vapaaehtoistyö on parhaimmillaan yhteisöllinen, yksilöä kehittävä harrastus, joka ei vaadi osallistujalta taloudellista pääomaa. Helsingin tulisikin tehdä paremmin tiettäväksi, millaisia mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön on tarjolla ja kannustaa kuntalaisia osallistumaan vapaaehtoistyöhön.