Kalasatamasta osaamista helsinkiläiseen päätöksentekoon! Olen kahden aikuisen lapsen isä ja uusioperheessä täällä Helsingissä asunut nyt muutaman vuoden. Minulla on monipuolisen ammattitausta, joku jopa on määritellyt minut moniosaajaksi. Johtajana puolestaan olen saanut arvion vakaa asiantuntija. Omaan pitkähkön, yli 20 vuoden, kokemuksen toimisesta kunnallisena luottamushenkilönä. Olen toiminut kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen puheenjohtajana, valtuuston varapuheenjohtana sekä opetus- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajina aikaisemmasta mm. kotikaupungissani. Tuonkin arkirealismia päätöksentekoon, moni asia kun on samanlainen eri puolella Suomea. Päätöksenteossa pohditaan erilaisia asioita, joita joudutaan tekemään kaikkialla eli miettimään mikä on tärkeää ja mikä ei? Meidän käsissämme on se, miten kaupunki kehittyy, miten asukkaat saavat erilaisia tarvitsemiaan palveluita ja miten turvallinen Helsinki saavuttaa entistä paremman tulevaisuuden.
Kokonaisturvallisuus tehdään yhdessä asukkaiden, kaupungin ja viranomaisten kesken. Käsite on kokonaisuudessaan hyvin laaja, se sisältää monia erilaisia asioita. Turvallisuus on kokemus siitä, että saa apua ajoissa ja apu on siihen tilanteeseen tarpeellista, sekä riittävää. Vierastan ajatusta, että kaupunkiin olisi syntymässä sellaisia alueita, että siellä olo koetaan jollain tavalla vaaralliseksi. Siihen vaaditaan hyvää suunnittelua, ihmisten kuulemista ja tietenkin vastaamista siihen, jos jotain ikävää tapahtuu. Turvallisuuteen liittyvät palvelut ovat myös lähipalveluita mitä suurimmassa määrin.
Koskaan ei voi luvata sellaisia uusia tai edes ylläpitää nykyisiäkään toimintoja, mihin ei ole suunniteltu resursseja. Kaikki ihmisten hyvinvointia lisäävät asiat eivät vaadi kuitenkaan valtavia summia eli onnistuneella taloudenhoidolla voidaan tehdä paljon hyviä asioita.
Tällaisia ovat kaupunkimiljöössä esimerkiksi lähiliikuntamahdollisuudet, ovat ne sitten puistoja tai kävelyteitä, joita pidetään kunnossa kelien mukaisesti. Muita lähipalveluita ovat terveyskeskuspalvelut ja mielestäni on hyvä, että ne ovat jatkossakin maksuttomia. Hoidettaessa ihmisiä oikeassa paikassa oikeaan aikaan se on inhimillistä ja myös taloudellista. Koulutus ja varhaiskasvatus ovat myös osa lähipalvelua, koulujen luokkakoot ja varhaiskasvatuksen ryhmät tulee olla sopivan kokoisia ja turvallisina kaikille.