Piinkova opetus- ja kasvatusalan ammattilainen, joka tuntee kuntapolitiikan ja -lainsäädännön kiemurat. Laaja kokemus myös järjestötyöstä. Terveys, turvallisuus ja hyvinvointi ovat minulle tärkeimmät teemat, tarkkaa taloudenpitoa unohtamatta.
Jokainen helsinkiläinen ja jokainen asuinalue ovat yhtä tärkeitä. Identiteettipolitiikka ei innosta eikä kiinnosta, asukkaiden kuuleminen on entistä tärkeämpää. Asukasdemokratiasta on puhuttu pitkään, nyt on aika tuoda se osaksi arkea!
Lapsilla on oikeus kasvatuksessa ja koulutuksessa pätevän ammattilaisen ohjaamiseen ja läsnäoloon. Sivistyksen perusta eli tiedot, taidot ja arvot opitaan sekä koulussa että kotona. Suomen tai ruotsin kielen lukutaito tulee olla edellytys 3. vuosiluokalle siirtymisessä peruskoulussa.
Helsingissä tarvitaan matalan kynnyksen sosiaalipalveluja perheille ja ikääntyville. Jalkautuvaa ja etsivää päihde- ja huumetyötä tulee tehdä enemmän. Nuorten huumekuolemat on jatkossa estettävä ennaltaehkäisevällä työllä kouluissa.
Turvallisuutta on kehitettävä asukaskyselyjen perusteella. Kaavoituksessa on huomioitava kaikkien asuinalueiden kehittäminen. Opiskeluhuollossa tulee tarttua vaikuttavasti lasten ja nuorten mielenterveyden haasteisiin. Perheiden osattomuus ja mielenterveys- ja päihdeongelmat on priorisoitava listan kärkeen aina kun perheessä on alle 18-vuotiaita. Yksinäisyyttä on torjuttava kaikissa ikäluokissa, ja asuinalueiden erilaisia yhteisöjä on tuettava.