503

SARI KUMIN

Helsinki, Uusimaa
Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja, 56

Olen kolmen jo aikuisen lapsen äiti Itä-Helsingistä, Vuosaaresta. Koulutukseltani olen varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja neuropsykiatrinen valmentaja. Olen toiminut varhaiskasvatuksen erilaisissa tehtävissä Helsingissä jo yli 30 vuotta. Minulle tärkeitä asioita ovat perheeni, lukeminen, kutominen, meri ja luonnossa kulkeminen koirieni Martan, Huldan ja Tyynen kanssa. Uskon yhdessä tekemiseen ja toimimiseen yli puoluerajojen. Olen verkostoitunut hyvin erityisesti kasvatuksen ja opetuksen alan henkilöstön ja tutkimusväen kanssa. Teen päätöksiä tutkimustietoon ja sydämen ääneen pohjautuen.

Vaaliteemat

Lapsimyönteisempi Helsinki

Lapsimyönteisemmässä Helsingissä lapset ja lapsiperheet saavat laadukkaita palveluja läheltä kotia riippumatta siitä missä kaupunginosasa he asuvat. Varhaiskasvatus-ja esiopetus ja perusopetus on laadukasta ja lapset saavat tukea kasvuunsa, kehitykseensä ja oppimiseensa. Ryhmät muodostetaan lasten vahvuuksien ja tuen tarpeiden pohjalta. Lapsiperheet saavat ennaltaehkäiseviä ja perhettä tukevia palveluita nopeammin. Lapset pääsevät tarvitsemiinsa tutkimuksiin ja kuntouttaviin palveluihin nopeammin ja perhe saa apua tarvittaessa myös kotiin. Lisätään yhdessä myös myönteisempää puhetta lapsista ja vaikutetaan näin kaupunkilaisten asenteisiin. Tavoitteena on Helsinki, jossa arvostetaan lapsia, lapsuutta ja vanhemmuutta.
Pidetään paremmin huolta varhaiskasvatuksen henkilöstöstä työoloja parantamalla; tehdään mahdolliseksi joustavat lapsiryhmät lapsen tuen tarpeiden pohjalta, lakkautetaan tilapaikkajärjestelmä, hoidetaan työtilat kuntoon, pidetään huolta sijaisjärjestelyistä ja vahvistetaan edelleen työntekijöiden palkkiojärjestelmää.

Inhimillisempi Helsinki

Inhimillisemmässä Helsingissä kaikki pääsevät sotepalveluihin nopeammin ja saavat palveluja joko suomen- tai ruotsinkielellä. On tärkeää, että ihmiset tulevat oikein ymmärretyiksi, kun he hakevat hoitoa.
Helsingissä on pystyttävä asumaan ja elämään niin, että omalla palkalla tulee toimeen. Asumisen pitää olla kohtuuhintaista.
Helsingissä pitää mahdollistaa omaishoitajien vapaapäivien pitäminen sijaisomaishoitajien avulla tai lisäämällä omaishoidettavien laitospaikkoja palvelutaloissa.
Yksinelävien asemaan on kinnitettävä paremmin huomiota koska asumisen-ja elämisen kustannukset ovat heillä korkeammat. Helsinki voisi olla suunnannäyttäjä niin yhteisöllisten asumisratkaisujen kehittämisessä kuin edullisten tai ilmaisten kulttuuritapahtumien tai harrastusryhmien tukemisessa ja järjestämisessä.

Vihreämpi Helsinki

Kaupunkisuunnittelussa tulee ottaa paremmin huomioon lähiluonnon säilyttäminen. Lähimetsiköitä, puistoja ja kallioita pitää suojella. Jokaisella helsinkiläisellä pitää olla mahdollisuus nauttia luonnosta lähellä kotiaan. Se luo hyvinvointia ja edistää terveyttä. Kaupunginosia tulee kehittää ja rakentaa tasavertaisesti myös asukkaiden tarvitsemat palvelut huomioiden. Vuosaareen rakentaminen täytyy saada loppumaan. Kaupunginosaa on täydennetty nyt viimeiset 30 vuotta ja väkimäärä 40 000 vastaa jo keskisuuren suomalaiskaupungin kokoa.