Olen kahden aikuistuvan lapsen äiti, vaimo ja luokanopettaja Hollolan kirkonkylän Uskilasta. Olen toiminut aluevaltuutettuna ja kunnanvaltuutettuna. Pidän kuntapolitiikkaa mielekkäänä. Kun on aktiviinen ja aloitteellinen, pystyy asioihin vaikuttamaan.
Hyvinvoivan kunnan perusta on työnteko, yrittäjyys ja niiden tukeminen. Vakaa kuntatalous varmistaa laadukkaat palvelut asukkaille. Salpakankaan viihtyisyyttä tulee kehittää. Varhaiskasvatukseen sekä perusopetukseen on panostettava. Lapset ovat tulevaisuuden perusta. Hyvin resurssoitu varhaiskasvatus ja perusopetus ovat tehokkain keino ehkäistä syrjäytymistä. Kyläkoulujen oppilasmäärää ei tule keinotekoisesti vähentää, sillä vireä maaseutu on Hollolan merkittävä vetovoimatekijä, eikä sitä saa unohtaa kunnan kehittämisessä. Päätöksenteossa on huomioitava myös ihmisarvoinen ja aktiivinen vanhuus. Ikääntyville on tarjottava riittävästi tukea ja palveluita, jotta he voivat elää arvokasta ja itsenäistä elämää.
Kunnan on tärkeää suosia lähiruokaa, kotimaisia tuotteita julkisissa ruokahankinnoissa sekä hyödyntää mahdollisuuksien mukaan paikallisia yrityksiä. Tämä lisää alueen elinvoimaa ja varautumiskykyä. Ympäristöystävällisyys tulee ottaa huomioon kaikessa kunnan kehittämisessä, jotta voimme turvata elinvoimaisen ja kestävän tulevaisuuden.
Päätöksenteon tulee nojata tutkittuun tietoon, asiantuntijanäkemyksiin ja faktoihin. Tietoon pohjautuva päätöksenteko on lupaus vastuullisesta ja kestävästä politiikasta, joka huomioi sekä lyhyen että pitkän aikavälin vaikutukset. Perehdyn asioihin laajasti. Hyödynnän aikaisemmissa ja nykyisissä tehtävissä kertynyttä tietoa, kokemusta ja verkostoja.
Koulutus on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä investoinneista. Laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus luovat vankan perustan lasten ja nuorten hyvinvoinnille, oppimiselle ja tulevaisuuden menestykselle. Laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus tukee hyvinvointia, tasa-arvoa ja rakentaa vahvan pohjan koko yhteiskunnan menestykselle. Siksi sitoudun edistämään koulutuksen laatua, saavutettavuutta ja resursseja.
Politiikka on yhteistyötä ja vaikuttaminen rakentuu vahvojen verkostojen varaan. Vahvat verkostot mahdollistavat nopean tiedonsaannin ja reagoinnin muuttuviin tilanteisiin. Verkostojen hyödyntäminen tarkoittaa myös yhteyttä äänestäjiin, järjestöihin ja muihin toimijoihin, jotta päätöksenteossa kuuluu kansalaisten ääni.