56

Teemu Riihelä

Hollola, Päijät-Häme
Product Lifecycle Coordinator, 61

Olen 61-vuotias, Asikkalassa syntynyt, mutta viimeiset 35 vuotta Hollolan Hedelmätarhalla asunut. Saman ajan olen ollut tietoteknisissä työtehtävissä ensin Lahden kaupungilla, sitten Päijät-Hämeen koulutuskonsernilla ja nyt Fujitsu Finlandilla ensisijaisena vastuualueena Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Olen myös kertaalleen aiemmin asunut Hollolassa Kukonkoivun nuorisoseurantalolla, jolloin toimin siellä sivutoimisena talonmiehenä. Tie on vienyt välillä eri osoitteisiin myös Lahdessa. Maaseudun läheisyys ja luonto ovat niitä valtteja sukujuurien lisäksi, jotka ovat saaneet minut viihtymään samassa asuinpaikassa Hedelmätarhan aurinkoisella asutusalueella, jolla nimellä aluetta markkinoitiin kun ensimmäiset kerrostalot rakentuivat entisen kauppapuutarhan pelloille.

Luottamustehtävissä olen toiminut eri kulttuuriyhdistyksissä; jonkin aikaa 1980-luvun alkupuolella myös Hollolan nuorisoseuran päätoimisena toiminnanohjaajana. Nuoriso- ja kulttuurityö on ollut aina lähellä sydäntäni. Tanssi ja näyttämötyö ovat seuranneet minua harrastuksena läpi koko elämäni. Sukututkimus ja historia ovat sellaisia harrastuksia, joihin voin aina palata omalla ajallaan.

Vaaliteemat

Kolmas sektori

Kolmannen sektorin ottaminen huomioon paremmin palvelurakenteessa on mielestäni tärkeää niukassa rahoitustilanteessa. Meitä vapaaehtoisia yhdistysaktiiveja löytyy kyllä monelta alalta Hollolassa. Kunnan on vain huolehdittava niistä toimintaedellytyksistä, joiden avulla kolmannen sektorin työpanos voidaan kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla huomioida.

Kulttuuritila Hollolaan

Tulen jatkossa vaikuttamaan aktiivisemmin, että Hollolaan saadaan kunnollinen esittävän taiteen tila, jossa katsoja näkee, kuulee ja huonoselkäisenäkin pystyy nauttimaan monipuolisesta kulttuuritarjonnasta, jota useat eri yhdistykset, työryhmät ja yksittäiset henkilöt tarjoavat.

Omat vahvuusalueet

Oman vahvuusalueen hyödyntäminen päätöksenteossa hyödyttää meitä kaikkia. Emme saa kuitenkaan lokeroitua omaan vahvuusalueeseemme vaan meidän tulee tehdä yhteistyönä:

HUOLENPITOA – HUOMENNAKIN!